Tohtori Höyhen

  Sain viime viikolla Pelastakaa Lapset ry:n toimistolla tutustua itseäni koskeviin papereihin. Jotka siis koskevat lähinnä aikaa syntymästäni siihen, kun olin reilun vuoden ikäinen ja menin siihen kasvattiperheeseen, johon minut myöhemmin adoptoitiin.  Täytyy sanoa, että tuli kyllä itsellenikin ihan uutta tietoa. Toki olen paljon tiennytkin, mutta monia asioita en tai niitä on kerrottu eri tavoin kuin mitä todellisuudessa on tapahtunut. Yllättävää oli se, että vielä muutamia vuosikymmeniä sitten lapsia tosiaan annettiin kasvattikoteihin kuin kissanpentuja, lehti-ilmoituksen perusteella. Onnistuin nippa nappa välttämään sellaisen kohtalon (minusta kylläkin oli lehti-ilmoitus), vaikkakin yhteen perheeseen minut oli viikoksi annettu, mutta sieltä palauduin takaisin (virallinen meriselitys oli se, että perheen rouva oli sairastunut). Minun pelastusenkelini oli eräs rouva X, joka oli ottanut minut maksua vasten hoitoon. Tosin kunnoton äitini ei ollut suorittanut maksuja ajallaan (...

  Kuvassa kyykäärme. Kuva siksi, koska aluksi ajattelin kirjoittaa kateudesta, mutta sitten tuli tarve kirjoittaa yhdestä toisesta asiasta, eli kirjoittamisesta, arvosteluista ja julkaisusta. Aluksi ensimmäiseen teemaan eli kateuteen. Itse olen jonkin verran kateellinen ihminen, myönnän. Se, mitä kadehdin, ovat oikeastaan ihmiset, joilla suuri, sosiaalinen verkosto. Kadehdin esimerkiksi erästä tuttua pariskuntaa, joilla on aika samanlaiset kiinnostuksen kohteet (veneily ja remontointi). He ovat todella aikaansaavia ihmisiä. Ja luonteina molemmat sellaisia, että tykkäävät hengailla venekunnittain eri satamissa ja aina tuntuu olevan hauskaa. Toisaalta olen kuullut niitäkin tarinoita, joissa kerrotaan että "ystävät" häipyivät siinä vaiheessa, kun rahat loppuivat eikä sosiaalisiin kokoontumisiin voinutkaan enää aktiivisesti osallistua. Ja onhan siinä maksakin kovilla, jos on koko ajan alkoholin voimalla hauskaa. Joo, tämä on vain tätä kateellisen panettelua 😀 Myös yhtä toista tu...

  Jännä juttu, miten maanantai on aina jotenkin tahmea. Vaikka itsellaäni ei ole suurta pudotusta sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi, niin kuitenkin maanantai on sellainen kylmä ja teräväreunainen päivä. Onneksi aurinko paistaa. Tänään mietin koiralenkillä, että milloinkahan maailmassa alkoi se aikakausi, jolloin ihmiset ryhtyivät määrittämään maantieteellisiä rajoja? Varmaan silloin, kun ensimmäiset alkuihmiset alkoivat ryhmittyä. On toisaalta jotenkin käsittämätöntä, että meille ensin annetaan tällainen taivaankappale asuttavaksi,  joka on periaatteessa kaikille yhteinen, ja sitten joku keksii, että hänpä omistaakin tämän palan ja sen jälkeen sinne palalle ei kuka vaan saakaan enää tulla. Tai alkaa myymään palaa tästä taivaankappaleesta, vaikka eihän tätä alunperin kukaan voinut omia itselleen. Tämä on kai se kapitalismin syntyhistoria. Tänään olisi taas kuoroa. Sitten se loppuukin huhtikuun lopussa tältä kevätkaudelta. Muutaman vuoden siellä jo itsekin keikkunut. On ollut i...

  Kuvassa evankelista Johannes, jota jossain tituleerattiin myös kirjailijoiden suojelupyhimykseksi, jos oikein ymmärsin. Mutta: tosiaan tuossa jokin aika sitten päätin ryhtyä kirjoittajakurssin innoittamana kirjoittamaan novellikokoelmaa,  ja sellainen nyt tuntuisi olevan syntymässäkin. Ainakin tekstejä on alkanut tulla kiitettävästi ulos. Ja onhan totta, että päässäni on jo ennestään monta tarinaa, jotka ovat vain odottaneet ulostuloa. Toivotaan, että tämä vauhti nyt jatkuu, nyt ainakin on innostunut olo. Tyylini kirjoittaa on sellainen, että mielelläni sotken vakaviinkin asioihin huumoria ja tilannekomiikkaa. Tilannekomiikka on muutenkin se huumorin muoto, joka itseäni aina eriten naurattaa. En pyri nyt siis mihinkään turhaan dramaattisuuteen tai ylihenkevyyteen tätä novellikokoelmaa kirjoittaessani, vaan esitän asiat vähän nyrjähtäneessä valossa. Meinasin käyttää sanojen "aito ja humoristinen ote" vastakohdaksi sanaa tekotaiteellinen, mutta se on vaikea ja ennakkoluuloja ...

  Pääsiäinenkin oli ja meni. Sää olisi voinut olla hiukan parempi, koska nyt ei suunnitelluista pihahommista tullut oikein mitään, koska oli joko sateista tai kylmää. No, nyt on luvattu lämpenevää, joten varmaan ns toukotyötkin pääsevät etenemään. Miehen sukulainen toi pääsiäispyhien aikana muutamia valokuvia ja papereita liittyen sukuselvitykseen, joka jonkin verran nykyään kiinnostaa aikuisia lapsiammekin.  Tästä tulikin aamulla koiralenkillä mieleen, että se on jännä juttu, miten sitä jotenkin miettii ajatellessaan vanhoja aikoja, että se olisi ollut yhtä työntekoa ja kurjuutta ainakin näissä talonpoikaisissa ja sitä alemmissa yhteiskuntaluokissa. Oli tietysti katovuosia, jotka vaikuttivat laajalti, tottakai, koska se toimeentulo tuli isolle osalle ihmisiä pelloilta ja metsistä. Ja lapsikuolleisuuskin suurta. Rikkana rokassa vielä jumalanpelko, joka antoikin mukavasti papistolle valtaa. Sotiakin on myös ollut aina ihmiskunnan historiassa.  Silti, kun asiaa tarkemmin mi...

  Minulla on ollut tämä Tohtori Höyhen- blogi kuutisen vuotta. Selasin eilen läpi kirjoituksiani, en tietenkään lukenut kaikkea (kirjoituksia yli 400 kpl), mutta luin ns parhaita paloja. Aika samana kirjoitustyylini pysynyt koko tämän ajan, eli tunnistin hyvin itseni. Kyllähän minä olen käyttänyt tätä ikäänkuin päiväkirjana. Ja ehkä tämä toimii vertaistukena ja samaistumispintana joillekin. Jossain kohtaa poistin kommentontimahdollisuuden, koska en jaksanut alkaa väitellä siitä, ovatko ajatukseni oikeita vai väärin jonkun mielestä. Sittemmin palautin kommentointimahdollisuuden. Oli huvittavaakin huomata, että tietyt teemat kirjoituksissani toistuvat vuodesta toiseen: painonhallinta, työelämän epäkohdat ja taiteilijuus (tai lähinnä luovuuskanavien etsiminen ja toteuttamisesta haaveilu). Jatkan kirjoittamista.  Ehkä osa sanoista ja haaveista muuttuu  joskus myös teoiksi. Ja miksei muuttuisi. Ai niin, vielä eräs huomio: lukiessani kiinnitin huomiota myös siihen, että aika to...

  Minulla on ollut elämäni aikana kaksi äitiä. Oli äiti A, joka synnytti minut, ja äiti B, joka kasvatti minut. Sekä A että B ovat jo molemmat kuolleet. Joskus sitä kaipaa vieläkin jonkinlaista yhteyttä, että olisi vielä se äiti C, kenen kanssa jutella asioista.  Sitten on joitain henkilöitä, joista ajattelee, että olisipa hän äitini. Eräs ex-anoppini oli sellainen. Hän oli teräväpäinen ja luova persoona. Todella kiinnostunut elämästä eikä liiaksi urautunut. Sellainen ihminen, jonka seurassa koki voimaantuvansa. En kauheasti pitänyt äiti A:sta, joka minut siis synnytti. Tapasin häntä kyllä aikuisena, kun aloin etsiä juuriani. Se, että minulle oli käynyt hyvin ja hän sai tietää sen, oli hänelle varmasti terapeuttista. Minulle se oli hyvin ristiriitaista. Alussa oli uudelleen toisensa löytäneiden äidin ja tyttären kuherruskuukausi. Se kesti muutaman vuoden. Näin hänessä vain hyviä asioita. Olinhan itsekin vasta aikuisuuden kynnyksellä.  Pikkuhiljaa ärsyynnyin monesta asiast...

  Eräs nuoruusajan tuttava oli tehnyt itsestään lyhyen somevideon.  Käytän vanhanaikaista sanaa video, nuoremmat puhuvat reelseistä, julkaisuista ja muista. Asia kuitenkin sama. Videossaan hän istuu tietokoneen ääressä. Hänellä on silkkinen paitapusero ja mustasankaiset silmälasit. Hän kertoo englanniksi, että on tehnyt kuvataidetta yli kaksikymmentä vuotta, mutta nyt hän itselleenkin yllätyksenä kirjoittaa. Vielä ei selvinnyt, mitä hän kirjoittaa. Että onko kyseessä romaani, runoja, kenties matkaopas? Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa ihmisellä pokkaa. Että näinkö sitä vaan tullaan kirjoittajaksi siten, että ensin tuotteistetaan oma persoona? Vaihdetaan vaatetus ja hankitaan asialliset, silti vähän boheemit silmälasit? Sitten muistin, että tämä henkilö kyllä tuotteisti itsensä jo silloin, kun ryhtyi taiteilijaksi. Hän otatti itsestään raflaavia kuvia jo ennen kuin ainuttakaan taulua oli myyty. No, ei ainakaan varmasti kovin montaa. Sen jälkeen niitä myyty varmaan ihan muk...

  Tässä, kun tarkoitus on aloitella novellikokoelman kirjoittamista, niin mieleen tulvii ihan arkielämästä mielenkiintoisia hahmoja, joista saisi mukavasti inspiraatiota henkilögalleriaan. Somessa seuraan aika ajoin erään keski-iän paremmalla puolella olevan rouvan päivityksiä. Välillä vaihdamme joitain mielipiteitäkin joistain asioista, mutta emme ole toistaiseksi tavanneet livenä. Hän on erittäin aktiivinen kaikin puolin. On mukana mm järjestötyössä, ja harrastaa monenmoista: kotimaanmatkailua, sisustusta, karaokea jne. On myös vakituisesti töissä vakavaraisessa yrityksessä. Hän laittaa someen yleensä runsaasti valokuvia. Jos hän on käynyt vaikka jossain kotiseutumuseossa tai vastaavassa paikassa retkellä, niin kuvia on jopa kymmenittäin eli läkähdyttävän paljon. Hän shoppailee aika paljon, ja ostoksistaankin hän muistaa ottaa paljon kuvia. Hän on myös armoitettu sisustaja. Tyylinsä on runsas ja hän rakastaa mm tyylihuonekaluja, pitsiliinoja, koristeellisia kynttilänjalkoja, kull...

  Eilen oli taas kirjoitusryhmän kokoontuminen. Meillä oli ollut kirjoitustehtävä ja sitten kaikkien tekstit luettiin siten, että ohjaaja luki ne ääneen meille. Ja luki siis siten, ettei tiedetty, kenen mikäkin kirjoitus oli. Vasta, kun kaikkien tekstit oli luettu, paljastettiin että kuka on minkäkin takana.  Oli kivaa, mielenkiintoista ja koskettavaakin. Palaute oli hyvää ja kannustavaa, ja kuitenkin asiallista. Sain mielestäni hyvää palautetta novellistani. Ohjaaja kehui myös tekstini kappalejakoja, vuoropuhelua ja tekstin sujuvuutta.  Olen nyt jonkin aikaa pohtinut, että alan kirjoittaa novellikokoelmaa. Se on ehkä minulle luonnollisin tapa, koska silloin ei tarvitse jäädä kiinni liian pitkäksi aikaa yhteen tarinaan. Nyt tuntuu että lyhyet tarinat sopivat parhaiten vähän kärsimättömälle luonteelleni. Mietin tuossa kirjailijuutta noin ylipäänsä. Olen siis kirjoittanut parikymmentä vuotta sitten omakustanteen (tai se oli ns palvelukustanne), mutta en nyt erityisesti titu...

 Maanantai ei ole koskaan ole ollut mikään lempiviikonpäiväni, mutta ihan siedettävä tästäkin tuli, kun aamulla oli heti kampaaja. Näin samalla reissulla erään tuttavan, joka on nuorehko nainen, joka laihdutti huomattavasti pari vuotta sitten. Nyt hän kuitenkin oli taas palannut melko lähelle alkuperäisiä mittojaan. Kaunis nainen on aina ollut, painosta riippumatta.  Tuli vaan mieleen, että painon kanssa temppuilu on niin turhauttavaa. Nälässä ei kannata olla eikä geeneille/hormoneille voi oikein  mitään. Itsellekin tuttua. Vaikka olenkin ns normaalipainoinen käsittääkseni, niin laihtuminen on todella työlästä, teki mitä vaan. Itsellä paino viihtyy tietyssä lukemassa, vaikka itse yritän saada sitä vuodesta toiseen hiukan pois. Olen joskus sanonutkin, että jos joutuisin johonkin keskitysleirin tyylisiin olosuhteisiin, olisin varmaan ainoa, joka huonosta ravinnosta huolimatta ei riutuisi luurangoksi. Mieheni sanoi, että jos näin kävisi, niin minut varmaankin grillattaisiin ...

  Ihminen on varmaan aina väärän ikäinen, jos asia oikein alkaa pyöritellä. Milloin on liian nuori johonkin, milloin taas liian vanha. Siis jonkun yleisen mielipiteen tai yhden henkilön mielestä. Se on kuitenkin asia, jota on melko turha pohtia, koska kello käy. Ja tämä asia koskee ihan jokaista. Kukaan ei ole ikuisesti nuori. Aika moni ei myös haluakaan olla ikuisesti nuori. Toisaalta moni ns vanha haluaisi olla nuorempi, koska se kello tosiaan. Ja se käy eteenpäin. Vuosi vuodelta kovempaa vauhtia. Olisi hyvä, jos osaisi elää tässä ja nyt. Ei menneessä eikä tulevassa. Koska kuitenkin on vain tämä hetki, tässä  ja nyt. Silti omasta mielestäni vanheneminen ei ole kovin kivaa. Ei pelkästään ulkonäön ja fysiikan hitaasti tapahtuva rapautuminen. Siinä on jotain sellaista, mitä ei ole helppo hyväksyä. Ainakaan vielä. Toisaalta pitäisi muistaa olla kiitollinen monista hyvistä asioista. Esimerkiksi terveydestä, liikuntakyvystä, itsemääräämisoikeudesta ja paljosta muustakin. Jos kysyt...

  Katsoin eilen suoratoistapalvelusta Maria Veitolan ohjelmaa "Yökylässä". Nyt hän kyläili Porvoossa  taiteilijapariskunta Christel Ja Jori Roosbergilla. Christel tunnettiin aiemmin artistinimellä Chisu, mutta nyt hän jättänyt sen nimen nuoruuteensa ja menneisyyteen. Tällä hetkellä hän on 44-vuotias. Jori Roosberg puolestaan on menestynyt tuottaja.  Tällä hetkellä he sekä asuvat että työskentelevät yhdessä. He olivat hankkineet Porvoosta aivan ihanan maatilan. Iso tontti, jonka laidalla kulki joki. Ihania miljöitä: vanhoja rakennuksia, niittyjä, huoneita ja kuisteja. Niin  kaunista, aivan omaankin makuuni. Oli myös ihanaa, että Christel oli tarkasti miettinyt pukeutumisensa ohjelmaa varten. Tavaramerkkinsä eli punainen huulipuna ei unohtunut aamiaispöydässäkään. Myös Jorilla oli hyvä ja tarkka vaatemaku ja vaikka se näytti näennäisen sattumanvaraisesti valitulta ja huolettomalta, niin oli sekin selvästi tarkaan mietitty. Ihaninta kuitenkin oli parin keskeinen kunnioi...

  Otin eilen jonkun kaukoenergiahoidon facen kautta. Hoito kuulemma saattoi auttaa elämän suunnan hakemisessa, eli se ns oma paikka maailmassa lopulta löytyy ja saattaa jopa seuraavana yönä nähdä suuntaa antavan, merkityksellisen unen. Suhtaudun vähän kevyesti kaikenlaisiin energiahoitoihin ja otan ne ehkä pikemminkin viihdekäyttömentaliteetilla vaikkakin uteliaana. No, viime yönä näin kuitenkin unia, joita näen siis paljon joka yö. Viime yönä olin mm jossain päiväkodissa. Olin nukuttamassa lapsia ja sinne paukkasi jotain johtoryhmää, joka laittoi valot päälle, vaikka makuuhuoneen piti olla hämärä. Jotenkin tämä johtoryhmä vähätteli lasten unen tarvetta tyyliin "eihän sitä nyt aina tarvitse nukkua päiväunia". Siinä sitten räpyteltiin valoja pois ja takaisin.  No, tämän unen sanoma on nyt itselle kirkastunut aikaa sitten: teinhän jossain jossain kohtaa sijaisuuksia tai keikkoja päiväkodeissa ja suoritinpa jopa varhaiskasvatukseen liittyvän tutkinnonkin, mutta täytyy sanoa, ett...

  Kuvassa on Aleksis Kivi. Kansalliskirjailijamme. Eli vuosina 1834 - 1872. Kirjoitti romaanin Seitsemän veljestä. Kirjoitti myös runoja sekä mm näytelmän Nummisuutarit.  Kivi eli melko lyhyen elämän ja sairasteli paljon. Oli myös masentuneisuuteen taipuvainen ja väitettiin että alkoholisoitui viimeisinä vuosinaan. Otti kritiikin hyvin raskaasti. Ketäpä ei kritiikki ja rahapula masentaisi. Nykytietämyksellä epäillään, että Kivellä saattoi olla elimellinen aivosairaus, borrelia-bakteerin aiheuttama aivotulehdus tai jopa Alzheimer. Paljon ehti kuitenkin, kaikesta huolimatta, 38-vuotta kestäneen maallisen vaelluksensa aikana. En tiedä, miksi aloin kirjoittaa Aleksis Kivestä, tarkoistus oli kertoa eilisillasta. Meillä on siis kirjoitusryhmässä, jossa käyn, vapaaehtoinen kotitehtävä. Oli annettu muutama aloituslause, joista piti valita yksi. Sen jälkeen sai kirjoittaa vapaamuotoisen tarinan, jonka maksimipituudeksi määritelty kaksi liuskaa. Päätin, että nyt alan kirjoittaa sitä tek...

  Sain joku aika sitten kotiini eräältä katsastusasemalta kortin, jossa tarjottiin edullista määräaikaiskatsastusta. Olen yleensä käyttänyt tämän paikan lähellä olevaa katsastusasemaa, jossa hyvä palvelu, mutta nyt mietin että "why not, ei kai niissä kauheasti eroa ole". No, jälkeenpäin selvisi, että kyllä on. Ajelin tälle katsastusasemalle ja marssin tarjouslappuineni sisään. Tiskillä takana istui yksi mies, ja hänen takanaan ringissä yksi leuhkanoloinen kalju tyyppi, sitten partainen ja aika lihava mies ja sitten eräs hiljaisen oloinen nuorenpi mies, tai oikeammin poika. Tiskillä istunut mies tervehti ja oli muutenkin ystävällinen, mutta nämä muuta jatkoivat puhettaan keskeytymättä, ikäänkuin olisin näkymätön. En ymmärrä, että oliko henkilökunnan sosiaalitila samassa paikassa jossa otetaan vastaan myös katsastus- ja korjaamoasiakkaat? Ei kyllä pitäisi olla. Olen sitä koulukuntaa, että jos maksan jostain palvelusta, niin siihen kuuluu itsestäänselvyytenä myös tietty asiakkaa...

  Nykypäivä on hyvin visuaalista. Ihmiset kuvaavat itsestään loputtomasti selfieitä ja puhelutkin ovat tyyliä facetime. Käsitys omasta ulkonäöstä on silti melko epäselvä. Siis se, miltä oikeasti vaikutat muiden ihmisten silmissä, mietityttää. Kun ei voi olla piilossa filtterin suojissa.   Joskus sitä näkee itsestään muiden ottamia videoita. Vaikkapa kuoroesiintymisissä kuvattua. Ne ovat olleet yllättävän siedettävää katsottavaa. Ehkä siksi, että laulaessa keskittyy aika täysillä tekemiseen tässä ja nyt, eikä sorru teeskentelyyn.  Vuosi, pari sitten kuvasin itse itseäni. Se oli koulutehtävä, jossa piti esittää asioita viittomakielellä. Viittomakielestä en muista enää ainuttakaan merkkiä. Näin hatara on pää nykyään. Hyvä muisti, mutta lyhyt. Itse videosta muistan ajatelleeni, että näytän ihan siedettävältä, mutta se ei tosiaankaan tapahtunut millään ensimmäisellä otolla. Jotenkin joutuu keskittymään, ettei räpytä silmiä liikaa tai nipistä suuta ihan viivaksi tai tee jotain ...

  Minusta on kovaa vauhtia tulossa kiukkuinen vanhempi nainen. Olen viime vuosien aikana pistänyt kylmästi välejä poikki useisiin ihmisiin, joiden käytös vaan on käynyt liikaa hermoille. Esimerkkeinä mainittakoon mm edesmenneen äitini lähisukulainen, joka ei vaivautunut tulemaan edes hautajaisiin, vaikka äitini oli tehnyt paljon asioita tämän ihmisen hyvinvoinnin eteen vuosien aikana.  Pistin välit poikki myös lapsuusajan tuttavaan eli mieheen, jonka kanssa törmättiin uudelleen (lapsuusajan jälkeen) muutama vuosi sitten ja alettiin pitää yhteyttä. Mies oli leskeytynyt viisikymppisenä ja esitteli nyt itseään puolivillinä leskimiehenä. Kaikki käymämme keskustelut liittyivät yleensä hänen menestykseensä naismaailmassa, eipä siis kovin rakentavaa tai mielekästä pidemmän päälle.  Minulla oli myös naispuolinen tuttava, joka toimi vähän samoilla linjoilla, eli sinkkuaikoinaan puhui lähinnä itsestään ja kehuskeli sillä, kenet varatun yhden illan jutun sillä kertaa raahannut kotii...

  Tällä viikolla kokeiltiin, sopeutuisiko meille kodinvaihtajakoira. Kyse ei ollut mistään resque-koirasta, vaan ihan suomalaisesta, sekarotuisesta koirasta, jonka omistajaperheessä oli puhjennut allergia.  Koira on tosi suloinen, kiltti ja hellyydenkipeä. Kooltaan puolet suurempi kuin meidän oma koira. Silti painiminen ja leikit sujuivat oikein hyvin näiden kahden uroskoiran välillä. Mutta sitten se MUTTA: koira on noin vuoden ikäinen ja ilmeisesti lenkitetty flexin päässä ja sellaisessa ympäristössä, jossa ei kauheasti ulkopuolisia ärsykkeitä eli ei niin paljon vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria kuten täällä. Eli tämä on nyt ollut niin yli-innokas kaikilla kohtaamisilla, että reuhtovaa koiraa saa pitää kaksin käsin kiinni. Eli toisessa kädessä minulla meidän koira ja toisella yritän pitää kiinni reuhtovaa toista koiraa. Lopulta kävi niin, että olin jo aamusta asti ahdistunut siitä, että mitä lenkillä mahtaa tällä kertaa tapahtua. Ei kivaa. Yritin kyllä sitäkin, että ve...

  Näin viime yönä unta, että olin kävellyt päin punaisia suojatiellä. Sen oli joku nähnyt ja peräti kuvannutkin, ja minusta ja tekemästäni rikkeestä oli tehty lehtijuttu. Silti kysyttäessä valehtelin, että tällaista ei ole tapahtunut ja muistan, että jotenkin tunsin kauheaa häpeää ja huonommuutta.  Nyt tempaisin sitten keittiöpsykologian kehiin ja tein seuraavan diagnoosin: minulla on kaikesta uhoamisestani huolimatta jonkinlainen tarve tehdä oikein ja kuulua joukkoon. Jotenkin ihan liikaa käytän tarmoa ja energiaa sen asian pohtimiseen, että mitä minusta ajatellaan ja arvostellaanko tietämättäni rajustikin.  Tästä tulikin mieleeni tapahtuma, jolloin olin lapsi, ehkä jotain alle 10 vuotias. Olin koulussa. Meillä oli käsitöitä ja tehtävänä oli tehdä pehmoeläin, ehkä hevonen, sellaisesta keinonahasta, jonka toinen puoli oli sileä ja toinen puoli oli nurjapuoli. Kaavan mukaan siis piti leikata 2 kappaletta siitä keinonahasta. Leikkasin vahingossa niin, että pehmoeläimen toin...

  Katsoin tällaista sarjaa kuin Deittaavat daamit, 2.tuotantokausi, jossa 4 naista, ikähaarukassa 62-74 v, deittailevat miehiä kumppaninetsimistarkoituksessa. Osa näistä naisista on leskiä, osa eronneita. Oli aika virkistävää seurata sitä, miten itsevarmoina ja huolettomina he tapailivat näitä miehiä. Ja kaikilla taisi olla samansuuntaiset ajatukset siitä, että juttukaveri ja ystävä olisi mukava asia ja kukaan ei ollut halukas muuttamaan kenenkään kanssa saman katon alle.  Se ero on nuorissa ja vanhoissa: nuorena usealla lähes pakonomainen tarve perustaa perhe ja kotipesä, kun taas vanhempana osaa arvostaa omaa aikaa ja yksityisyyttäkin. Ja olisihan se yhteenmuutto vanhana melkoinen riskikin. Ehkä. Kuvioissa pyörisi kummankin sukulaisia ja saattaa tulla jo pelkästään siitä kiistaa. Ja jos itse ollut kauemmin yksin, on jo ehkä omat piintyneet tavat, joita ei mielellään muuta toisen ihmisen vuoksi. Ja jos jokin seurustelusuhteessa menisi pieleen, niin helpointa on silloin kun ku...

  Koska olen elänyt aika monella vuosikymmenellä, niin on väkisinkin kertynyt perspektiiviä, jolla katselen maailman menoa. Maailma on muuttunut minunkin elinaikanani paljon. Toisaalta ihmisten sotaisuus ja riitelynhalu ei ole muuttunut ja maailmanpolitiikassa vanhat ihmiset (minuakin vanhemmat) tekevät elämänsä loppuvuosien ratkaisuja koskien koko maailmaa ja se vallanhalu ei ole häipynyt mihinkään, vaikka seuraava askel itsellä olisikin haudan syvyyksiin.   Nyt en jaksa kirjoittaa sodasta. Kirjoitan vaikuttajista. Katsoin eilen Sointu Borgin luotsaamaa ohjelmaa, nimi taisi olla Tyrkyt. Toinen tuotantokausi. Tässä ohjelmassa hän koutsaa sosiaalisesta mediasta tuttuja ammattivaikuttajia. Palkintona on "mullistava managerointisopimus". Kilpailijoina on nuoria ihmisiä, jotka tekevät aktiivisesti somejulkaisuja. On maskeeraajaa, muusikkoa, kehorauhan puolesta puhuja, paraurheilija jne. Tykkään Sointu Borgin persoonasta, vaikka tämä ohjelma on melko heppoinen enkä varmasti ol...

  Tämä blogini ei ole mitenkään kaupallinen enkä myöskään saa miltän sponsoreilta ilmaisia tuotteita, joita mainostaisin, koska ei ole sponsoreita. Laitoin nyt ihan omasta halustani kuvan eräästä tuotteesta. Tämä on siis KSM66- niminen valmiste stressin hallintan.  Tämä on ashwagandhaa sisältävä valmiste. Joka on vähän niinkuin Intian ginseng. Toimii kyllä itselläni hyvin. Olen syönyt tätä aikaisemminkin kokeiluluontoisesti. Silloinkin nukuin paremmin ja olin jotenkin paljon onnellisempi. Ja nytkin ihan samat tuntemukset. En heräile öisin ja sitten tulee sellaisia onnellisuudenpuuskia. Suosittelen.

  Eräänä iltana olin taas kirjoitusryhmässä, jossa käyn kerran viikossa. Tällä kertaa kirjoitimme tarinaa, jossa piti käyttää tiettyjä sanoja tai lyhyitä lauseita, joita oli poimittu muutama jokaisen kirjoittajan edellisviikon tekstistä. Tällä kertaa tuntui, että kirjoitin parhaan tekstini pitkään aikaan. Se teksti vaan rullasi ja syntyi helposti. Tarinani kertoi henkilöstä, joka oli matkalla teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin. Luulenpa, että äänikirja Anna-Liisa Härkösen elämänkerrasta inspiroi minua siinä tarinassa. Me myös luemme satunnaisessa järjestyksessä tekstejämme muille kurssilaisille. Ryhmän ohjaaja valitsee ne satunnaisesti mutta kuitenkin niin, että jokainen lukee ainakin yhden tekstinsä. Tällä kierroksella en lukenut tätä nimenomaista, "onnistunutta" tekstiä vaan luin myöhemmin yhden toisen, joka ei ollut yhtä hyvä. Olisi kyllä tehnyt mieli lukea, mutten kehdannut ehdottaa. Keskustelin erään toisen kurssilaisen kanssa siitä, mikä fiilis omasta itsestä on kulloi...

  Olen tosiaan viime päivinä kuunnellut Anna-Leena Härkösen muistelmia (Taskupainos). Hassua kyllä olen löytänyt aika paljon omiakin luonteenpiirteitäni (jäätyminen, lukkoon meneminen, vahva oikeudentunto, epävarmuus ja rikkinäisyys).  Minulle Härkönen, sen lisäksi että on suosikkikirjailijani, näyttäytynyt aina kauniina, itsevarmana ja huippulahjakkaana henkilönä. Siksi oli yllätys lukea siitä, miten hajallaan, rikki ja ulkopuolinen hän on elämässään välillä ollut. Täynnä epävarmuutta. Se ei ole kyllä näkynyt mitenkään hänen julkisissa esiintymisissään. Itselläni on aika usein kokemus siitä, että olen ulkopuolinen. Jotenkin en aina vaan osaa olla niinkuin pitäisi. Varsinkin nuorena se oli vaikeaa. Minua oli tietysti pidetty jonkin verran pumpulissa adoptiovanhempieni toimesta. Tässä perheessä ei myöskään ollut muita lapsia, joten kaikki sosiaaliset taitoni olivat melko surkeita. Sen huomasi varsinkin silloin, kun aloitin koulun. Olin yliherkkä, loukkaannuin kaikesta ja toisaa...

 Miespuolisen sukulaiseni täytyy aika ajoin päästä vänkäämään kanssani milloin mistäkin. Ilmeisesti hän ei kotonaan saa vastakaikua mölinöilleen, joten minä olen sitten se varaventtiili, josta aina saa ärhäkän riitelykumppanin.  Viimeksi tämä sukulainen jatkoi kiistaa siitä, että ovatko ns pohjoisen ihmiset avoimempia ja mukavampia kuin etelässä asuvat. Olin sitä mieltä, että joka paikassa on mukavia ja ei-niin-mukavia ihmisiä. Perustelin mielipidettäni sillä, että olen asunut usealla paikkakunnalla eri puolilla suomea ja myös sekavien perhesuhteitteni vuoksi minulla on kokemusta eri puolilta Suomea olevien ihmisten luonteista. Lisäksi ihmiset ovat muuttaneet ristiin rastiin työn, ihmisuhteiden, opiskelun tai muun syyn vuoksi, että aikalailla sekoittuneet eri alueiden edustajat. Omat geenini johtavat  alunperin Pohjois-Pohjanmaalle. Tämä miespuolinen vänkääjä-sukulaiseni asuu Meri-Lapissa. Itselläni hiukan se mielipide että se pohjoisen "avoimuus" ei aina ole pelkästään h...

 Monenmoista tullut taas mietittyä. Olen ottanut käyttöön uuden puhelimen ja nyt mietin että ottaisinko käyttöön I Phonessa olevan lompakon ja laitaisin sinne maksuvälineet. Ei tarvitsisi muistaa raahata mukana fyysisiä kortteja vaan vilauttaisi vain maksupäätteelle puhelinta. Tässä uudessa minulla on nyt käytössä kasvojentunnistuskin. Samaan aikaan mietin että ihminen on saanut itsensä todella riippuvaiseksi sähköstä. Ovissakin sähkölukot ja oikeastaan melkein kaikkiin toimintoihimme liittyy jollain tavalla sähkö. Ja kaikkihan on hyvin niin kauan kuin sitä sähköä on. Ja toisaalta kaikki pysähtyy kuin seinään, jos sähköön tulee katkos. Mitäs sitten tehdään? Aasinsiltana äskeiseen olen miettinyt myös sitä, että joskus muinoin (ei niin kauan sitten) ihmiset elivät ehkä niukasti, mutta aika omavaraisesti. Oli kasvimaa, perunapelto, marjapensaita jne. Saattoi olla kanoja ja jopa lehmäkin. Sitten alkoi teollistuminen ja ihmiset siirtyivät maalta kaupunkiin ja sulloutuivat kerrostaloasun...

  Olin taas yhden harrastukseni eli kirjoittamisen parissa tässä eräänä iltana. Kirjoittajaryhmä kokoontuu kerran viikossa. Tällä kertaa kurssin ohjaaja puhui mm tekstin muokkaamisen tärkeydestä. Että se ensimmäinen raakile ei ole todellakaan se paras versio. Tämän uskon kyllä helposti. Sen takiahan kustantamoillakin on kustannustoimittajat ja muut ammattilaiset. Pelkästään jo asiavirheiden korjaaminen vie aikaa ja faktoina esitettyjä asioita joudutaan varmaan paljon tarkastamana ja korjaamaan. Toinen ongelma lienee myös kirjoitusvirheet. Viimeksi mainittuja tulee varmaan itsekin tehtyä paljon, koska innostuksen keskellä ei tule aina kiinnitettyä huomiota moiseen eikä aina osaakaan. Jokin osa minussa kuitenkin vastustaa liiallista viilaamista. Katoaako se itse ajatus, jos aletaan liikaa hakemaan sitä "täydellistä" muotoa? Ja toinen ongelma on se, että millä meriiteillä sitä puututaan jonkin kirjoittajan tekeleisiin? Onko keskinkertainen kirjoittaja tai opettaja oikea henkilö ...

Nyt on lomailut lomailtu. Sää suosi. Ei ollut liian kuuma muttei kylmäkään, ja aurinko paistoi joka päivä. Yöllä oli ihanaa nukahtaa meren kohinaan.   Sain myös harrastaa lempipuuhaani eli tarkkailla ihmisiä. Monenlaista kulkijaa oli. Suomalaiset ovat edelleen melko hillittyjä ja kohteliaita, ja sitten taas vaikkapa tanskalaiset ja ruotsalaiset ovat äänekkäitä, ruskettuneita ja itsevarman oloisia. Brittituristeja tällä lomalla näkyi ilahduttavan vähän, ainakaan niitä jalkapallobaareissa olutta kiskovia mölisijöitä  Sorry britit. Toki muitakin on. Pelkkä please-sanan osaaminen ei silti tee kenestäkään sivistynyttä. Ruoka oli monipuolista. Kaikkea oli tarjolla ja keskityin aika paljon kasviksiin ja kaloihin. Yritän jatkaa samalla linjalla myös kotimaassa ja varsinkin vähentää lihan syömistä. Nyt on aika paneutua taas arkirutiineihin. Tiistaina kävin pienessä silmäoperaatiossa ja eilen olin kuoron kanssa laulamassa yhdessä tilaisuudessa. Kirjoitusryhmässä lupasin jatkaa ensi viik...

  Etelän reissu lähenee. Aamulla sovittelin mukaan otettavat bikinit ja uimapuvut ja hiukan kesävaatteitakin. Jotenkin se ahkera vaatteiden lajittelu ja vienti Konttiin sekä Vinted-myynti on selkeyttänyt vaatevalikoimaa. Toisaalta vieläkin on selvästi liikaa, koska on vaikea valita, mitkä valitsisi mukaan ja mitkä jäävät kotiin. Vielä on myös jäljellä pieni loppurutistus, ettei näyttäisi kauhean lihavalta lomakohteessa: tänä aamuna taas varsisellerismoothieta ja myös punajuurikeitto on tulilla. Joulun ja uuden vuoden syömiset ja  juomiset tuntuvat vielä kehossa, vaikka melko maltillinen olinkin. Jotenkin lomatamineita sovitellessa pääsee helpommin semmoiseen lomafiilikseen. Mitään erityistä aktiviteettia en ole varannut lomaviikkoon. Olen vähään tyytyväinen. Altaassa uimista ja löhöilyä, lukemista ja pientä kävelyä. Ja toki on kiva päästä valmiiseen pöytään. Ruokaa en lomalla laita. Ehkä joku retki olisi myös kiva. Katsotaan.

  Unimaailma on kyllä erikoista. ja tosi usein unessa asiat tapahtuvat jotenkin tuskastuttavan hitaasti ja tahmeasti. Esimerkiksi liikkuminen jotenkin hidastuu silloin, kun pitäisi voida liikkua ripeästi.  Viime yönä näin unta, että mentiin mieheni ja koiran kanssa kylään entiselle opiskelukaverilleni. Siis noin kolmenkymmenen vuoden takaiselle kaverille. Aika ajoin ollaan harvakseltaan pidetty yhteyttä, taisin ig:ssa viimeksi kommentoida jotain kuvaa, jossa hän oli näyttelijämiehensä avecina Linnanjuhlissa. Joskus oltiin aika läheisiäkin kavereita. Tässä unessa mentiin siis taloon, jossa hän olevinaan asui. Talo oli ulkoapäin vanha kerrostalo, joka kuitenkin sijaitsi aivan merenlahden äärellä. Talossa oli isot, seinänkorkuiset ikkunat, ja olin aivan innoissani, kun ymmärsin, että tuulisella säällä se merivesi pärskyy ikkunoihin ja muutenkin luonto tulee ihanasti lähelle. Jotenkin se kyläily sitten jatkui niin että tämä kaverini tuli vasta myöhemmin kotiin. Ja se tunnelma vaan...

  Nykyään pyydetään koko ajan jotain anteeksi. Tätä tietenkin edellyttää se, että joku on pahoittanut mielensä. Viimeksi pahoitettiin mieli siitä, että lastenorkesteri Fröbelin palikat tai sen eräs jäsen oli venytellyt naamaansa. Sitä ennen Miss Suomi sai potkut, koska oli venyttänyt silmiään itämaiseksi tekeytyen. Tämän jälkeen pari perussuomalaista kansanedustajaa edustivat itseään ja venyttivät silmiään itämaisiksi tekeytyen. Eivät saaneet potkuja. Pyysivät anteeksi, koska muuten olisi tullut mainehaittaa lisää puolueelle. Kun minä olin lapsi, me esitimme kiinalaista venyttäen silmiämme. Esitimme myös intiaaneja. Meillä saattoi olla sulka päässä ja väpytimme kättä suun edessä, kun suoritimme intiaanihuutoja. Koulun joulujuhlassa esitettiin usein Itämaan tietäjiä. Tällöin esitettiin mustaihoista siten, että kasvot oli töhritty mustalla kenkälankilla. Kaikenlaista esitettiin, eikä pieneen mieleenkään tullut, että se olisi ollut hyökkäys jotain kansanryhmää kohtaan. Anteeksi siis s...