Huhtikuun kyy
Aluksi ensimmäiseen teemaan eli kateuteen. Itse olen jonkin verran kateellinen ihminen, myönnän. Se, mitä kadehdin, ovat oikeastaan ihmiset, joilla suuri, sosiaalinen verkosto. Kadehdin esimerkiksi erästä tuttua pariskuntaa, joilla on aika samanlaiset kiinnostuksen kohteet (veneily ja remontointi). He ovat todella aikaansaavia ihmisiä. Ja luonteina molemmat sellaisia, että tykkäävät hengailla venekunnittain eri satamissa ja aina tuntuu olevan hauskaa. Toisaalta olen kuullut niitäkin tarinoita, joissa kerrotaan että "ystävät" häipyivät siinä vaiheessa, kun rahat loppuivat eikä sosiaalisiin kokoontumisiin voinutkaan enää aktiivisesti osallistua. Ja onhan siinä maksakin kovilla, jos on koko ajan alkoholin voimalla hauskaa. Joo, tämä on vain tätä kateellisen panettelua 😀
Myös yhtä toista tuttavaa kadehdin. Heillä on miehensä kanssa kaupunkiasunto ihan keskustassa ja sitten ihana kesämökki meren rannalla. Mies lopetti työnteon aika nuorena, koska oli kerännyt työllään ison omaisuuden ja tämä vaimokin lopetti työnteon pian hänen jälkeensä. Nyt he ovat koko ajan reissussa eksoottisissa maissa ja viettävät kyllä paljon aikaa kaupungillakin. Se elämä tuntuu ihanan huolettomalta ja vapaalta. Silti he eivät ole mitään pröystäilijöitä tai jotenkin "olevinaan", mutta osaavat selvästi nauttia.Mutta eipä kenenkään muun onni omaani lisää tai vähennä, ja olen melko tyytyväinen omaankin elämääni, vaikka pieni hienosäätö olisi paikallaan.
Nyt toisen aiheen pariin: Olen nyt innoissani kirjoittanut novellikokoelmaa. Nyt ainakin on se ajatus, että jossain kohtaa yritän löytää kirjalle kustantajaa. Omakustannetta en julkaise missään tapauksessa, siinä ei menetä yleensä kuin rahat.
Se, mistä haluan oikeastaan mainita tässä on se, että toki on kai aika yleistä ja välttämätöntäkin, että teksteistä puhutaan paljon ja niitä korjaillaan ennen mahdollista julkaisua. Enkä nyt tarkoita pelkästään kirjoitusvirheitä vaan sitä että koko sisältöä kaivellaan usean ihmisen voimin. Mutta koska jokaisella on niin eri maku ja mielipiteet, niin käykö sitten niin että koko kirjoittajan tarkoittama tyyli ja sisältö katoaakin kokonaan, jos on liian monta kokkia hämmentämässä? Minä väitän että niin siinä voi käydä. Johtavatko loputtomat keskustelut jonkun tekstin sisällöstä mihinkään vai onko se vaan jotain kollektiivisen kotipesän rakentamista tai jonkun oikeutuksen hakemista omille tekemisille? En silti tarkoita, etteikö hyviä ideoita voisi ottaa vastaan ja punnita mielessään.
Itse olen lukijana sellainen, että pidän tekstistä, joka on helppolukuista ja jossa tarina kulkee. En jaksa yhtään sellaisia kirjoja, joissa on liikaa hahmoja, niin ettei lukija saa oikein mitään kokonaiskuvaa tarinasta. Ihailen myös sellaista maalailevaa tyyliä, mutta sitä on raskas lukea, jos se menee koko ajan korulauseiksi ja vertauskuvilla liikaa leikittelyyn. Sekään ei ole mukavaa, jos kirjailija tunkee omia henkilökohtaisia ideologioitaan liian tunnistettavasti tekstiin. Kun minusta kirja on yleensä tarina eikä mikään julistus.
Onko muutenkaan kauhean tärkeää nimetä jotain tyylisuuntia tai muita asioita, joita kirja muka edustaa? Minulla on sattuneesta syystä hyvin ruohonjuuritasoinen suhtautuminen kirjoitettuun tekstiin, koska en ole opiskellut yliopistossa kirjallisuutta, enkä siis osaa puhua asioista oikein termein. Silti erotan kiinnostavan tekstin ei-kiinnostavasta ilman mitään syväanalyysejakin.
Tuli tässä myös mieleen, että todella paljon on samankaltaisuuksia amerikkalaisten kirjailijoiden romaaneissa, joita suomennettu kyllästymiseen asti. Tosi usein siinä on naishenkilö, joka muuttaa isosta kaupungista pienelle paikkakunnalle, josta perinyt jonkun mysteeritalon ja sitten kaikkien kommellusten jälkeen hän tapaa jonkun exän tai muuten ihanan miehen, ja taas tulee draamaa ja exiä ja nyxiä, kunnes kaikki loksahtaa lopussa paikoilleen. Oletko huomannut saman?
Mutta kyllähän tuollaisella ns viihdekirjallisuudella moni on tehnyt sievoisen tilin ja kertoohan se siitäkin että tuollaisille arvattavissa oleville happy endeillekin on selvä tilaus. Oma tyylini ei ole varmaankaan mikään romanttisten kirjojen kirjoittaminen. Enemmänkin sellaista pikkuisen piikikästä, jossa pohditaan ja tarkkaillaan vakaviakin asioita mutta vähän vinosti, jopa tahatonta komiikkaa korostaen. Tältä tuntuu siis ainakin nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!