Silkkipaitapusero

 

Eräs nuoruusajan tuttava oli tehnyt itsestään lyhyen somevideon.  Käytän vanhanaikaista sanaa video, nuoremmat puhuvat reelseistä, julkaisuista ja muista. Asia kuitenkin sama.

Videossaan hän istuu tietokoneen ääressä. Hänellä on silkkinen paitapusero ja mustasankaiset silmälasit. Hän kertoo englanniksi, että on tehnyt kuvataidetta yli kaksikymmentä vuotta, mutta nyt hän itselleenkin yllätyksenä kirjoittaa. Vielä ei selvinnyt, mitä hän kirjoittaa. Että onko kyseessä romaani, runoja, kenties matkaopas?

Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa ihmisellä pokkaa. Että näinkö sitä vaan tullaan kirjoittajaksi siten, että ensin tuotteistetaan oma persoona? Vaihdetaan vaatetus ja hankitaan asialliset, silti vähän boheemit silmälasit? Sitten muistin, että tämä henkilö kyllä tuotteisti itsensä jo silloin, kun ryhtyi taiteilijaksi. Hän otatti itsestään raflaavia kuvia jo ennen kuin ainuttakaan taulua oli myyty. No, ei ainakaan varmasti kovin montaa. Sen jälkeen niitä myyty varmaan ihan mukavasti.

Ensireaktion jälkeen aloin pohtia asia uudesta näkökulmasta: Tuo tuotteistaminenhan ja ennakkomarkkinointi on aivan loistava tapa. Ensinnäkin se tekee sen, että on pakko toteuttaa ne luvatut suunnitelmat, niitä ei voi jättää roikkumaan. Ja sitten se kyllä herättää kiinnostusta. Vaikka ihmiset vähän naureskelisivatkin alussa pilkallisesti, niin yleensä uteliaisuus voittaa.

Laajemminkin aloin pohtia asiaa. Tästä henkilöstä huomaa, että hän on kodista, jossa kannustettiin ja oltiin luovia. Lisäksi huomaa, että hän on asunut ison osan aikuiselämästään ulkomailla. Suomalainen jähmeys on karissut hänestä. Meillä täällä on kuljettu jotenkin hattu kourassa, ja kyselty joiltain asiantuntijoiksi itsensä nostaneilta jonkinlaista "lupaa" tehdä taidetta. On se sitten maalaustaide, musiikki, valokuvaus tai kirjoittaminen...mitä niitä nyt on.

Jos itse pidän jostain kirjasta, niin minua ei pätkääkään heilauta, mitä mieltä joku arvostelija siitä on. Sama kuvataiteen kanssa. Silmä katsoo ja hyväksyy tai hylkää, eikä ryhdy analysoimaan sen kummemmin. Maailmalla kirjoitetaan paljon ns viihderomaaneja, Suomessa tuntuu että kaiken pitäisi olla jotain veret seisauttavaa korkeakulttuuria. Liian tavallinen pysyköön lestissään. VMP. 

Nyt olen kiitollinen tästä näkemästäni videosta. Sain jonkinlaisen ahaa-elämyksen, joka löytyi alun närkästyksen alta. Tsemppiä hänelle ja meille muille myös. Rohkeus ja tietty anarkisuus kantaa ja kannattaa.