Tohtori Höyhen

  Eilen sain valmiiksi toiseksi viimeisen novellin. Minulla oli siis tavoitteena kirjoittaa valmiiksi 20 novellia, jonka jälkeen aion lähettää ne johonkin kustantamoon. En ole vielä päättänyt, lähetänkö yhteen vai kahteen vai useampaan. Minulla on itselläni melko itsevarma olo siitä, että joku kustantamo kiinnostuu julkaisemaan. Toisaalta sisäinen pessimistini on ennenkin todennut, että elämässä liian usein asiat menevät täysin eri tavalla kuin mitä itse mielessään on kuvitellut. Noista novelleistani sanon nyt sen, että minusta ne ovat hemmetin hyviä ja hauskoja. Ne ovat vähän nyrjähtäneitä ja kaikki erilaisia keskenään. Ihmettelen, jos niistä ei kiinnostuta. Täytyy nyt laittaa varpaat ja sormet ristiin.  Noissa teksteissä on sekin hyvä puoli, että olen varsinkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kirjoittanut niin paljon, että enää ei ole mitään pakko ympätä koko maailmankatsomustaan yhteen tekstiin. Se ehkä on esikoiskirjailijoiden suurin ongelma, että siitä ekasta kirja...

  Viikonloppuna oltiin puolison kanssa vähän viihteellä. Ensin ystäväpariskunnan kanssa syömässä ja sitten katsomassa bändiä. Kolmas nainen oli soittamassa. Hyvä keikka. Vähän resupekkojahan he ovat, mutta miksi luopua tutusta ja turvallisesta tyylistä. Biisit on silti hyviä. Kävin tuossa huvikseni vähän ärsyttämässä ihmisiä paikkakunnan fb-sivulla. Tai oikeastaan  ei ollut tarkoitus ärsyttää, mutta ainahan joku ärsyyntyy. Kirjoitin siis aiheesta "mikä on lempikauppasi tällä paikkakunnalla"?  Tai siis kysyin, missä päivittäistavarakaupassa on mielestäsi ystävällisin palvelu. Kerroin oman kokemukseni ja kerroin myös, missä on ynsein palvelu. Minun suosikkikaupassani tulee olo, että on aina tervetullut. Kaikki henkilökunnasta tervehtivät. Sitten taas on kauppa, jossa tulee se tunne, että henkilökunnalla ei ole kovin hyvät fiilikset. Melkein kaikki ovat totisia ja eivät juurikaan huomioi asiakasta. Kuten arvata saattaa, kaikki ihmiset eivät taaskaan lukeneet kysymystä. Joku ...

  Alkoi oikein mietityttää, että miksei ihminen kuuntele enemmän sisäistä ääntään, vaan tekee ratkaisuja ihan vääristä syistä. Tämä ajatus tuli siitä, kun nyt aamulla muistin, että olen tosiaan kirjoittanut enemmän tai vähemmän siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Koulussa olin hyvä ainekirjoituksessa ja kotonakin kirjoitin.  Muistan, kun äitini oli kylvyssä ja menin lukemaan hänelle uusinta tekstiäni. Olin ehkä 8-9 v. Olin kirjoittanut näin: "laiha ja pyylevä mies".., jolloin äitini sanoi, että ei voi olla samassa lauseessa samaa henkilöä kuvaillessa adjektiivit laiha ja pyylevä. Ihmettelin että miksei. Kunnes minulle selitettiin, että pyylevä tarkoittaa samaa kuin hiukan ylipainoinen. Olin sekoittanut keskenään sanat pyylevä ja pälyilevä. Teini-iässä ja nuorena aikuisena kirjoitin maailmantuskaisia runoja. Siihen aikaan kirjoitettiin myös pitkiä kirjeitä. En oikeastaan tiedä, miksen valinnut kirjailijan uraa. Ehkä ajattelin, etten osaa ja pysty tai sitten ajattelin että ei...

  Fb-tuttava on Pariisissa lomalla, ja olen seurannut hänen seikkailuaan innolla. Itse olen tässä kaupungissa ollut kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olin viikon, toisella kerralla kolmisen päivää. Pariisi on ihana ja nyt näitä tuttavan kuvia katsoessani se koko ihanuus oikein palautui kunnolla mieliin. Pariisi ruokkii minussa ihan kaikkea: nostalgiankaipuuta, romantiikankaipuuta...aivan kaikkea. Kaiken kauneuden, rumuuden ja rosoisuuden keskellä se muistuttaa ihmistä juuri siitä, että me ollaan itsekin palanen ja jatkumo koko maailman historiassa. Se tunne on tärkeä ja ihana. Pitänee alkaa itsekin suunnitella matkaa.  Ja en tosiaan kuvittele, että ranskassa kaikki olisi parempaa kuin meillä, mutta se tapa elää on jotenkin parempi. Ihmiset keskittyvät omaan elämäänsä eivätkä toisten kyttäämiseen ja kadehtimiseen, kuten suomessa tuntuu olevan tapana. Toki siellä kuljetaan myös jälkijunassa monessa asiassa. Esimerkiksi ex-poikaystäväni sisko oli suhteessa ransakalaisen miehen...

  Yksi ihanimpia tv-ohjelmia on Unelmia Italiassa, joka kertoo Ellen Jokikunnaksen, Jari Raskin sekä heidän Ralph-poikansa elämästä kakkoskodissa Italiassa. Tietenkin ohjelma käsikirjoitettu, vaikka onkin dokumentti, mutta onhan tuo aivan ihanaa elämää. Molemmat ovat tosi aikaansaavan tuntuisia ihmisiä, ja näköjään myös remonttitaitoisia, ja kaikki tuo kauneus hivelee silmää. Ellen tosiaan osaa sisustaa. Ja ainakin sarjan perusteella myös parisuhde toimii. Molemmilla yhteensopiva huumorintaju. Ihminen näkee aina lopputuloksen eikä ehkä aina muista, että ei tällekään parille mikään ole tullut ilmaiseksi. Molemmat ovat tehneet paljon töitä, opiskelleet Italian kielen ja olleet yhdessä myös sisukkaita ja kärsivällisiä senkin suhteen, että lopulta kansainvälinen adoptiokin toteutui. Perhe vaikuttaa onnelliselta. Enkä taida olla ainoa nainen, joka pohtii, että missä nuo Jari Raskin tyyliset heput piileksivät omassa nuoruudessa. Hänen kaltaisilleen miehille olisi kyllä paljon tilausta.😍...

                                                                 Kuvassa sähkölamautin. Tänään mietin mm sitä, että miksi me ihmiset olemme usein niin herkkiä, että jätämme tekemättä meitä kiinnostavia asioita vain siksi, että pelkäämme kritiikkiä? Itsekin  kritisoin monia asioita tässä blogissani, mutta enpä usko, että kukaan jättää sen takia tekemättä asioita, jotka kiinnostavat. Se kritiikki alkaa olla raskasta ja lamauttavaa silloin, kun kokonainen ryhmä kääntyy kyseenalaistamaan. Niin hienoa (kai) on se, että on monenlaisia erikoisasiantuntijoita, joilla esittää kommentti tai tutkimustulos lähes kaikkeen, mutta se ei saisi vaikuttaa liikaa omaan tekemiseen.  Mietitäänpä nyt vaikka kirjoja tai taidetta. Jos tykkään jostain kirjasta, minulle on kyllä täysin yhdentekevää, millaiseksi joku "asiantuntija" on sen ar...

  Kuvassa on kastemato eli liero. Sopii hyvin kuvittamaan tätä kirjoitusta. Tarina alkaa: Yhtenä aamuna meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun., kun luin paikallislehteä. Siellä esiteltiin erästä taideprojektia, joka liittyi erääseen purkutaloon. Kyseessä siis talo, joka aiotaan purkaa  hotelliviritelmän tieltä ja kaikki asukkaat ovat muuttaneet sieltä pakon edessä pois. Tosin heille onneksi tarjottiin mahdollisuus muuttaa ihan vartavasten rakennettuun kerrostaloon. Yksi tuttavani on yksi muuttajista ja hän on kyllä tyytyväinen uuteen kotiinsa. No, se miksi meinasi kahvit purskahtaa keittiönpöydälle, oli se, että eräs tässä taideprojektissa mukana oleva on henkilö, joka aiemmin tällä paikkakunnalla viran puolesta oli hyvinkin valmis mm siihen, että rakennettaisiin kauniille luodolle tornitaloja varakkaille ostajille. Toinen vastaava projekti oli sellainen, että eräs metsäalue tultaisiin tuhoamaan siksi, että sen tilalle saataisiin tehtyä kauppa. Se luodolle rakentaminen on jään...

  Seuraan yhtä orkidearyhmää. En nykyään kommentoi siellä, mutta kiusaan itseäni välillä ärsyyntymällä niistä ohjeista. Sen lisäksi, että siellä riidellään siitä, miten sana "orkidea" kirjoitetaan, ja vittuillaan niille, jotka kirjoittavat vaikkapa että Orgidea, niin siellä annetaan läjäpäin ohjeita, joista osa on ihan ok, osa vain selvästi itse keksittyjä tai väärin ymmärrettyjä. Sen lisäksi, että olen nokkava ja ylikriittinen ihminen, olen myös kärsimätön eli en jaksa sellaista turhaa ja ylimääräistä tuhertamista, josta ei ole mitään hyötyä, pelkästään vaivaa.  Mutta asiaan: Minulla on itselläni tällä hetkellä 4 orkideaa. Vanhin niistä ehkä 10 vuotta, jopa ylikin. Minulla ne ovat läpinäkyvässä muoviruukussa, jossa reiät pohjassa. Se on siis se ruukku, jossa olen ne ostanut tai saanut. Muoviruukku puolestaan on läpinäkyvässä, lasisessa suojaruukussa. Hoidan orkideoitani siten, että kerran viikossa lasken sen muoviruukun läpi vettä, jonka jälkeen orkideat ovat tiskialtaassa, ...

  Ihmisen muisti on kyllä jännä juttu. Välillä sitä muistaa erittäin hyvin täysin epäoleellisia asioita, mutta ei sellaisia oikeasti tärkeitä. Esimerkiksi ajalta, jolloin lapset olivat pieniä, muistaa yllättävän vähän. Ihankuin olisi katsellut itseään jotenkin ulkopuolelta. Ehkä se liittyy ruuhkavuosiin? Monella muullakin on kuulemma sama. Aamulla mietin koiralenkillä, että minulla kävi kyllä nuorena tosi hyvä tuuri ns parhaan ystävän kanssa. Ollaan tutustuttu koulussa, oltiin ehkä 11-vuotiaita, ja edelleen pidetään yhteyttä ja nähdäänkin välillä, vaikka asutaankin yli kolmen tunnin automatkan päässä toisistamme eli aivan eri paikkakunnilla. Ystäväni jäi asumaan kotiseudullemme, minä lähdin jossain vaiheessa maailmalle. Ainakin tyttöihmiselle sellainen paras kaveri on tärkeä juttu. Varmaan tietysti pojallekin. Vai ovatko pojat enemmän laumaihmisiä? En tiedä. Kuitenkin oli hienoa, että minulla oli ystävä, jonka kanssa kävimme läpi asioita ihan varhaisteini-iästä lähtien. Kuukautiset...

  Flunssa on kestänyt toista viikkoa, ja tehnyt mm sen, että nyt ei oikein jaksa synnyttää tekstiä ( tarkoitan niitä novelleja). Normaalisti jollain koirankävelytyslenkillä mielessä alkaa pyöriä joku asia/teema tai usein myös jokin hassu nimiyhdistelmä, joka alkaa itseä huvittaa, ja sitten teksti vain syntyy. Yleensä kirjoitan ensin ihan ruutuvihkoon ja siitä sitten kirjoittamaan ja muokkaamaan läppärillä. Mutta eiköhän se luovuudenkukka taas aukea, kun loputkin pöpöt katoaa kehosta. Olen edelleen pohtinut paljon näitä äitiasioita. Koko hommahan aktivoitui, kun kävin Pelastakaa lapset ry:n toimistolla lukemassa itseäni koskevia papereita. Tai itseasiassa työntekijä siellä luki niitä minulle ääneen (olikin muuten sellainen henkilö, nuorehko nainen, että meillä jotenkin heti natsasi kemiat hänen kanssaan), ja osan niistä sain kotiin mukaan, osa lähetetään kirjattuna kirjeenä myöhemmin.  Siskopuoleni kanssa asioista jonkin verran keskusteltuani olen vain lähinnä turhautunut. Hän ...

  Nyt onkin ollut pari viikkoa taukoa blogin kirjoittamisessa. Aika on mennyt sekä flunssaa sairastaen että novelleja kirjoittaen. Tässä on ehtinyt olla myös pari juhlapäivääkin eli Vappu ja Äitienpäivä. Vappu oli mukava. Vapunpäivänä Pepe Willbergin konsertti ja sen jälkeen hiukan kaupungilla hengailua ystävän kanssa loistavassa säässä.  Äitienpäivä oli myös huippu. Poika soitti aamulla ja osti minulle lahjaksi haluamani lenkkarit. Päivällä oltiin lounaalla kylpylässä miehen, toisen tyttären ja tämän avopuolison kanssa. On aina ihanaa vähän laittautua ja lähteä sen jälkeen valmiseen pöytään syömään. Toinen tytär ei tullut kotiin äitienpäivänä, koska oli töissä. Lähetti kyllä onnitteluviestin (isänsä kehotti lähettämään). Novellien kirjoittaminen jatkunee.