Adoptiomietteitä yms

 

Flunssa on kestänyt toista viikkoa, ja tehnyt mm sen, että nyt ei oikein jaksa synnyttää tekstiä ( tarkoitan niitä novelleja). Normaalisti jollain koirankävelytyslenkillä mielessä alkaa pyöriä joku asia/teema tai usein myös jokin hassu nimiyhdistelmä, joka alkaa itseä huvittaa, ja sitten teksti vain syntyy. Yleensä kirjoitan ensin ihan ruutuvihkoon ja siitä sitten kirjoittamaan ja muokkaamaan läppärillä. Mutta eiköhän se luovuudenkukka taas aukea, kun loputkin pöpöt katoaa kehosta.

Olen edelleen pohtinut paljon näitä äitiasioita. Koko hommahan aktivoitui, kun kävin Pelastakaa lapset ry:n toimistolla lukemassa itseäni koskevia papereita. Tai itseasiassa työntekijä siellä luki niitä minulle ääneen (olikin muuten sellainen henkilö, nuorehko nainen, että meillä jotenkin heti natsasi kemiat hänen kanssaan), ja osan niistä sain kotiin mukaan, osa lähetetään kirjattuna kirjeenä myöhemmin. 

Siskopuoleni kanssa asioista jonkin verran keskusteltuani olen vain lähinnä turhautunut. Hän on jotenkin onnistunut tekemään mielessään synnyttäjästämme jonkinlaisen pyhimyksen, joka "teki parhaansa". Minun näkemykseni on toisenlainen. Tavallaan olisinkin jollain tasolla valmis painamaan villaisella omaa varhaislapsuuttani koskevat asiat, JOS tämä biologinen äitini olisi myöhemmin jotenkin osoittanut katumusta. Minähän siis tapailin häntä uudestaan aikuisena. Jotenkin se fiilis jäi, että hän koki olevansa ihan kaikessa olosuhteiden uhri. Minun mielipiteeni on taas se, että kyllä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä vaikuttamaan myös omalla toiminnallaan elämäänsä ja myös läheistensä elämään. Myös se, että hän ryhtyi aina itkemään, kun olisi pitänyt puhua vaikeista asioista, ärsytti minua ihan suunnattomasti.

Joidenkin mielestä ihmisen pitäisi osata antaa anteeksi ja unohtaa. No, unohtaminenhan nyt yleensä tapahtuukin jossain vaiheessa, viimeistään varmaan silloin, jos tulee muistisairaus. Tuota anteeksiantamis- vaadetta en jotenkin käsitä. Kyllä minulla on oikeus vihata tai ainakin tuntea halveksuntaa (tai olla ymmärtämättä) niin paljon kuin haluan.

  Muutenkin adoptio- tai kasvattilapsille ainakin ennen sysättiin aivan ihmeellisiä oletuksia. Ensinnäkin että piti muistaa olla kiitollinen siitä, miten hyvin kävi, kun löytyi perhe, joka halusi adoptoida ja myös piti olla kiitollinen siitä, että biologinen äiti (jotenkin isät oli sivuosassa tuohon aikaan) teki niin suuren rakkaudenteon, että luopui lapsesta, kun ei itse kyennyt tarjoamaan kaikkea sitä, mitä lapsi tarvitsee. Tässä sitten tämä lapsi kaikkien näiden pyhimysten keskellä kokee melko ristiriitaisia tunteita. Eikä se tietenkään sulje pois sitä, etteikö se olisikin useimmiten paras ratkaisu, että löytyy koti, jonne oikeasti haluttiin lapsi. Mutta ei lasta saa missään vaiheessa laittaa vastuuseen aikuisten teoista.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koirajuttuja

Kuva
  Tällä viikolla kokeiltiin, sopeutuisiko meille kodinvaihtajakoira. Kyse ei ollut mistään resque-koirasta, vaan ihan suomalaisesta, sekarotuisesta koirasta, jonka omistajaperheessä oli puhjennut allergia.  Koira on tosi suloinen, kiltti ja hellyydenkipeä. Kooltaan puolet suurempi kuin meidän oma koira. Silti painiminen ja leikit sujuivat oikein hyvin näiden kahden uroskoiran välillä. Mutta sitten se MUTTA: koira on noin vuoden ikäinen ja ilmeisesti lenkitetty flexin päässä ja sellaisessa ympäristössä, jossa ei kauheasti ulkopuolisia ärsykkeitä eli ei niin paljon vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria kuten täällä. Eli tämä on nyt ollut niin yli-innokas kaikilla kohtaamisilla, että reuhtovaa koiraa saa pitää kaksin käsin kiinni. Eli toisessa kädessä minulla meidän koira ja toisella yritän pitää kiinni reuhtovaa toista koiraa. Lopulta kävi niin, että olin jo aamusta asti ahdistunut siitä, että mitä lenkillä mahtaa tällä kertaa tapahtua. Ei kivaa. Yritin kyllä sitäkin, että ve...
Lue lisää

Ammatti siinä missä muutkin ammatit?

Kuva
  Muutamana päivänä tullut mietittyä mm sitä, että joskus kuulee puhuttavan tai kirjoitettavan, että "seksityö on ammatti siinä missä muutkin ammatit". Minun on vaikea ymmärtää tätä ajatusta. Tavallaan tajuan, että sillä halutaan ehkä ilmaista sitä, että seksityön tekemisessä ei ole mitään hävettävää tai tuomittavaa. Ei siinä periaatteessa olekaan. Varsinkaan siinä tapauksessa,  että ihminen on ilman pakottamista valinnut seksityön tulonlähteekseen. Silti vaan mietityttää, että  onko kyseessä kuitenkin ollut jonkinlainen pakko? Rahaa ei ole ollut ja prostituutio tuntunut ainoalta nopealta vaihtoehdolta?  Kuinka moni ihan täysin omasta halustaan ja selvinpäin tosiaan on niin cool, että pystyy sietämään vieraat, epämiellyttävätkin tai väkivaltaiset ihmiset ihollaan ja kehonsa aukoissa? Väistämättä tulee mieleen, että kyllähän se pakosti jättää ainakin henkisiä arpia kehoon ja mieleen. Hatunnosto niille, jotka pystyvät moiseen. Enkä nyt tosiaankaan ole vouhkaamassa seks...
Lue lisää

Hii-hii-hiilarit

Kuva
  Muutaman päivän olen taas pätkäpaastonnut (useimmiten olenkin pätkäpaastolla enemmän tai vähemmän) sekä vaihtanut ruokavaliota vähähiilariseksi. Kyllä se vaan niin on, että tehoaa aika nopeasti painoon. Olen talvesta asti saanut pidettyä sen 5-6 kg pois, mutta pienikin lipsahdus sekoittaa pakkaa. Hiilarit nyt vaan keräävät sitä nestettä kehoon ja minun tapauksessani näköjään kaikki keskittyy keskivartaloon. Ärsyttää suunnattomasti monenkirjavat painonhallintavinkit, koska kaikkihan perustuu itsekuriin. Jos ei niitä ohjeita oikeasti noudata, niin ei tule tulostakaan. Myöskin unohdetaan se, että ihmiset ovat erilaisia. Ärsyttää erityisesti se ohje, että pitääkseen aineenvaihdunnan kunnossa täytyy muka syödä vähän mutta usein. Että muuten keho joutuu "säästöliekille". Tuo on aivan höpöpuhetta. Kokeilepa olla vaikka kuukausi nälkäkuurilla. Tuskin sen jälkeen tulee mieleen höpötellä säästöliekistä, taatusti ei ole paino junnannut paikoillaan. Suurin osa kaikista painonhallintaan...
Lue lisää