Sisäinen ääni

 

Alkoi oikein mietityttää, että miksei ihminen kuuntele enemmän sisäistä ääntään, vaan tekee ratkaisuja ihan vääristä syistä. Tämä ajatus tuli siitä, kun nyt aamulla muistin, että olen tosiaan kirjoittanut enemmän tai vähemmän siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Koulussa olin hyvä ainekirjoituksessa ja kotonakin kirjoitin. 

Muistan, kun äitini oli kylvyssä ja menin lukemaan hänelle uusinta tekstiäni. Olin ehkä 8-9 v. Olin kirjoittanut näin: "laiha ja pyylevä mies".., jolloin äitini sanoi, että ei voi olla samassa lauseessa samaa henkilöä kuvaillessa adjektiivit laiha ja pyylevä. Ihmettelin että miksei. Kunnes minulle selitettiin, että pyylevä tarkoittaa samaa kuin hiukan ylipainoinen. Olin sekoittanut keskenään sanat pyylevä ja pälyilevä.

Teini-iässä ja nuorena aikuisena kirjoitin maailmantuskaisia runoja. Siihen aikaan kirjoitettiin myös pitkiä kirjeitä. En oikeastaan tiedä, miksen valinnut kirjailijan uraa. Ehkä ajattelin, etten osaa ja pysty tai sitten ajattelin että eihän sillä elä. Että pitää mennä "oikeisiin töihin". No, yhden ns palvelukustanteen julkaisseena tiedän kyllä hyvin sen, että melko harva tulee toimeen pelkästään kirjoittamalla.

Olen elämässäni tehnyt monenlaisia töitä. Eniten olen tykännyt vaatebisneksestä eri muodoissaan. Myös hautausalan opinnoista ja harjoittelusta tykkäsin. Mutta eniten ehkä siksi, että minulla oli todella kiva työpari, jonka kanssa emme enää valitettavasti pidä yhteyttä.                                             Varhaiskasvatuksessa oli puolensa, mutta se oli aika ahdistavaa, koska siinä ei ollut aikaa yhtään hengähtää. Lapset olivat kivoja, kaikki aikuiset eivät.

Silti minun on aina ollut vaikea sopeutua sääntöihin ja motivaatio menee täysin, jos työstä on täysin karsittu ilo ja hauskuus. Toisaalta kaikki parhaat ystäväni ovat tulleet työn kautta. Se on hienoa.

Nyt mietin sitä, että kaikki kokemukseni tässä elämässä ovat antaneet minulle paljon ja nyt niitä kokemuksia on hyvä hyödyntää kirjoittamisessa.