Maanantaiblues

 Maanantai ei ole koskaan ole ollut mikään lempiviikonpäiväni, mutta ihan siedettävä tästäkin tuli, kun aamulla oli heti kampaaja. Näin samalla reissulla erään tuttavan, joka on nuorehko nainen, joka laihdutti huomattavasti pari vuotta sitten. Nyt hän kuitenkin oli taas palannut melko lähelle alkuperäisiä mittojaan. Kaunis nainen on aina ollut, painosta riippumatta. 

Tuli vaan mieleen, että painon kanssa temppuilu on niin turhauttavaa. Nälässä ei kannata olla eikä geeneille/hormoneille voi oikein  mitään. Itsellekin tuttua. Vaikka olenkin ns normaalipainoinen käsittääkseni, niin laihtuminen on todella työlästä, teki mitä vaan. Itsellä paino viihtyy tietyssä lukemassa, vaikka itse yritän saada sitä vuodesta toiseen hiukan pois. Olen joskus sanonutkin, että jos joutuisin johonkin keskitysleirin tyylisiin olosuhteisiin, olisin varmaan ainoa, joka huonosta ravinnosta huolimatta ei riutuisi luurangoksi. Mieheni sanoi, että jos näin kävisi, niin minut varmaankin grillattaisiin ravinnoksi.

Mennyt viikonloppu oli aika kiva. Toinen tytär oli käymässä avomiehensä kanssa ja olivat tällä kertaa yötäkin. Nuoripari lenkkeili ja ulkoilutti koiraa ja tehtiin hiukan pihahommiakin. Eilen lähtivät sitten ensin kylään eräälle sukulaisparille ja sieltä sitten kotikaupunkiinsa. Oli pitkästä aikaa vähän orpo olo, kun lähtivät. Talo tuntui tyhjältä. Silloin tällöin sitä aikaa oikein kaipaa, kun lapset vielä asuivat kotona ja aina joku oli tulossa tai menossa, ja lasten ystäviä pyöri meillä. Mutta aikansa kutakin. On hienoa, että ovat itsenäistyneet ja pärjäävät aikuiselämässään mukavasti.