Viikonloppu ennen varsinaista kesää

 

Nyt on ensimmäinen kesäkuuta. Minulla on vähän hutera olo. Ilmeisesti pitkästä aikaa asentohuimausta. Tai no, ei maailma pyöri, kuten asentohuimauksessa, mutta hiukan huimaa ja niska jumissa. Ehkä olen saanut vetoa tai jotain. Eilen oltiin ulkona. Leikkasin ruohoa ja nuoripari tuli kokoamaan terassikatosta.

Eilen olin itselle tärkeä päivä. Nyt ei lähipiirissä ollut mitään koulujen päättäjäisiä tai juhlia, mutta päivä oli toisessa mielessä tärkeä: Lähetin nyt novellikokoelmani kustantajalle. Niitä tekstejä oli nyt 19 eikä 20, kuten suunnittelin, ja oikeastaan tuntuu että tämä on just hyvä näin. Eilen luin vielä kahteen kertaan tekstit ja täytyy yhä sanoa, että ne naurattavat minua yhä, vaikka olen ne itse kirjoittanut ja lukenutkin moneen kertaan. Pidän kyllä ihmeenä sitä, jos kustantajaa ei löydy.

Kaikissa noissa teksteissä on pointtina oikeastaan se, että niissä kiinnitetään huomiota juuri siihen, miten erilaisia rooleja me ihmiset esitämmekään. Sellaista sataprosenttisen vilpitöntä ihmistä tuskin on olemassakaan. Ja juuri se esittäminen tekee elämästä melko koomista välillä. Tai tragikoomista. Totuus on kuitenkin se, että tämä maailma kuuluu meille jokaiselle yhtä paljon, ja meille kaikille pitäisi olla tilaa olla ja elää. Ei voi omia ja kahmia maailmaa itselleen, vaikka kuinka haluaisi. Yrittäjiä toki on paljon.

Lauantaina olin ystävän kanssa bussiretkellä. Tutustuimme mm Mustion linnaan, ja sitten ajoimme Billnäsin kautta Fiskarssiin, jossa oli sitten vapaata aikaa ja mahdollisuus lounastaa, kunhan ensin pääsimme rasittavasta paikallisoppaasta eroon. Hän ei vaan meinannut saada tarinoitaan loppumaan millään ja äänikin oli hiukan rasittavaa kuunnella.  Sen sijaan Mustion linnan opas, mies, oli aivan uskomattoman hyvä. Hän oli muutenkin lumoava persoona ja kuin luotu tarinankertojaksi. Lisäksi lumouduin täysin Mustion linnasta ja niistä ihmiskohtaloista. Kannattaa käydä tutustumassa tähän kartanoon ja sen upeaan puistoon myös.