Energiahoitoa

 

Otin eilen jonkun kaukoenergiahoidon facen kautta. Hoito kuulemma saattoi auttaa elämän suunnan hakemisessa, eli se ns oma paikka maailmassa lopulta löytyy ja saattaa jopa seuraavana yönä nähdä suuntaa antavan, merkityksellisen unen. Suhtaudun vähän kevyesti kaikenlaisiin energiahoitoihin ja otan ne ehkä pikemminkin viihdekäyttömentaliteetilla vaikkakin uteliaana.

No, viime yönä näin kuitenkin unia, joita näen siis paljon joka yö. Viime yönä olin mm jossain päiväkodissa. Olin nukuttamassa lapsia ja sinne paukkasi jotain johtoryhmää, joka laittoi valot päälle, vaikka makuuhuoneen piti olla hämärä. Jotenkin tämä johtoryhmä vähätteli lasten unen tarvetta tyyliin "eihän sitä nyt aina tarvitse nukkua päiväunia". Siinä sitten räpyteltiin valoja pois ja takaisin. 

No, tämän unen sanoma on nyt itselle kirkastunut aikaa sitten: teinhän jossain jossain kohtaa sijaisuuksia tai keikkoja päiväkodeissa ja suoritinpa jopa varhaiskasvatukseen liittyvän tutkinnonkin, mutta täytyy sanoa, että paskempia työyhteisöjä kuin mitä päiväkodeissa, niin harvoin näkee. Naiset kyttäävät toistensa tekemisiä, hierarkiaa on paljon ja jossei haukuta työkavereita, haukutaan vanhempia. Toki siellä on paljon myös mukavia ihmisiä, mutta ihan liian stressaava työympäristö. Vältän sellaista jatkossakin.

Seuraavassa unessa olin vähän niinkuin matkoilla. Olin jossain ravintolassa syömässä seurueen kanssa ja siellä tämä itse ravintoloitsija oli jollain tavalla jopa kiinnostava. Pitäneekö tämä avioliitostani huolimatta tulkita niin, että jatkossa toiminkin itsekin ravintoloitsijan parina jossain Kreikassa, Espanjassa tai vaikkapa Ranskassa? Ehkä nyt ei kuitenkaan kannata vetää hätäisiä johtopäätöksiä. Vielä.

Viimeisessä unessa kävelin jossain keväisessä maisemassa, oli ehkä silta/polku tai joku sen kaltainen. Maassa oli lunta, aurinko paistoi ja kävelin bikinit päällä. Mietin unessa että tämähän on kätevää. Että vaikka on lunta maassa, ei palele ja voi tosiaan ottaa aurinkoa kävellessään. Kutsuvatko mahdollisesti Alpit minua?

Semmoisia suuntaviivoja nyt sitten tällä kertaa tuli 😎

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huijarisyndroomaa ja sen sellaista

Hii-hii-hiilarit

Ammatti siinä missä muutkin ammatit?