Rajatonta keittiöpsykologiaa
Näin viime yönä unta, että olin kävellyt päin punaisia suojatiellä. Sen oli joku nähnyt ja peräti kuvannutkin, ja minusta ja tekemästäni rikkeestä oli tehty lehtijuttu. Silti kysyttäessä valehtelin, että tällaista ei ole tapahtunut ja muistan, että jotenkin tunsin kauheaa häpeää ja huonommuutta. Nyt tempaisin sitten keittiöpsykologian kehiin ja tein seuraavan diagnoosin: minulla on kaikesta uhoamisestani huolimatta jonkinlainen tarve tehdä oikein ja kuulua joukkoon. Jotenkin ihan liikaa käytän tarmoa ja energiaa sen asian pohtimiseen, että mitä minusta ajatellaan ja arvostellaanko tietämättäni rajustikin. Tästä tulikin mieleeni tapahtuma, jolloin olin lapsi, ehkä jotain alle 10 vuotias. Olin koulussa. Meillä oli käsitöitä ja tehtävänä oli tehdä pehmoeläin, ehkä hevonen, sellaisesta keinonahasta, jonka toinen puoli oli sileä ja toinen puoli oli nurjapuoli. Kaavan mukaan siis piti leikata 2 kappaletta siitä keinonahasta. Leikkasin vahingossa niin, että pehmoeläimen toin...