Mysteereitä

 

Olen myös miettinyt, sitä että mikä saa ihmisen käyttäytymään siten, että tosiaan uskottelee itselleen, että jokin asia omassa elämässä on ollut todella hyvin, vaikka ei ole oikeasti ollut hyvin? Kirjoitinhan tuossa joku aika sitten, että siskopuoleni on kuvitellut itselleen onnellisen lapsuuden ja käyttäytyi yhteistä synnyttäjäämmekin kohtaan siten kuin tämä olisi ollut mitä loistavin äiti. Sen verran olen ollut hänen (äitimme) kanssaan tekemisissä, vaikka minut muualle adoptoitiinkin, että ei kyllä ollut loistava äiti. Toisaalta: voihan olla niinkin, että sisarpuolellani on lehmät hermot. Itselläni ei ole. Tietenkin on usein on hyötyä siitäkin, että omaa valikoivan kuulon. Ja vielä parempaa se, että olisi niin tyhmä ettei ymmärtäisi loukkaantua tai suuttua mistään.

Jotenkin nyt vähän kettuunnuin siitäkin, että kun kerroin siskopuolelleni, johon en yleensä pidä yhteyttä, että olen nyt tutustunut omaa lapsuuttani koskeviin papereihin, niin jotenkin hän sivuutti sen asian ja ehdotti jopa että minun kannattaisi käsitellä näitä asioita vaikkapa perheasiain neuvottelukeskuksessa. Olin vähän että WTF?  Toki kommentti johtui varmaan siitä, että hän ei enää halua palata niiden aikojen tapahtumiin. Kerroinkin sitten hänelle, että olen tätä asiaa purkanut sekä kirjoittamalla että puhumalla ja halutessani saan aina mennä Pela:n toimistoon. 

En tarvitse mitään keskusteluapua klassisessa mielessä, mutta minua kiinnostaisi hiukan totuuskin, eli se, oliko biologinen isäni se, joka papereissa mainittiin juridisesti isäkseni vai onko se joku toinen? Kun edelleen ihmettelen, että My Heritage- osumia on kyllä tullut ihan muualle kuin sinne, mistä oletetun isäni suku on peräisin. Ja papereita lukiessa ja myös sen virkailijan mukaan, jonka kanssa niitä kävin läpi, niin siinä isä-asiassa oli jotain epäselvää. tuolloinkin. Ehkä asiaa jää ikuiseksi mysteeriksi.