Roosbergit
Katsoin eilen suoratoistapalvelusta Maria Veitolan ohjelmaa "Yökylässä". Nyt hän kyläili Porvoossa taiteilijapariskunta Christel Ja Jori Roosbergilla. Christel tunnettiin aiemmin artistinimellä Chisu, mutta nyt hän jättänyt sen nimen nuoruuteensa ja menneisyyteen. Tällä hetkellä hän on 44-vuotias. Jori Roosberg puolestaan on menestynyt tuottaja.
Tällä hetkellä he sekä asuvat että työskentelevät yhdessä. He olivat hankkineet Porvoosta aivan ihanan maatilan. Iso tontti, jonka laidalla kulki joki. Ihania miljöitä: vanhoja rakennuksia, niittyjä, huoneita ja kuisteja. Niin kaunista, aivan omaankin makuuni. Oli myös ihanaa, että Christel oli tarkasti miettinyt pukeutumisensa ohjelmaa varten. Tavaramerkkinsä eli punainen huulipuna ei unohtunut aamiaispöydässäkään. Myös Jorilla oli hyvä ja tarkka vaatemaku ja vaikka se näytti näennäisen sattumanvaraisesti valitulta ja huolettomalta, niin oli sekin selvästi tarkaan mietitty.
Ihaninta kuitenkin oli parin keskeinen kunnioitus ja kemia. Kun toinen aloitti lauseen, toinen jatkoi sitä. Tuli kyllä hyvä mieli tuosta parista. Jotenkin tässä kohtaa ei tullut mieleen vilppi tai se, että "on vähän liian hyvää ollakseen totta". Maailmassa on aitoa rakkautta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!