Tohtori Höyhen

  Minulla on ollut elämäni aikana kaksi äitiä. Oli äiti A, joka synnytti minut, ja äiti B, joka kasvatti minut. Sekä A että B ovat jo molemmat kuolleet. Joskus sitä kaipaa vieläkin jonkinlaista yhteyttä, että olisi vielä se äiti C, kenen kanssa jutella asioista.  Sitten on joitain henkilöitä, joista ajattelee, että olisipa hän äitini. Eräs ex-anoppini oli sellainen. Hän oli teräväpäinen ja luova persoona. Todella kiinnostunut elämästä eikä liiaksi urautunut. Sellainen ihminen, jonka seurassa koki voimaantuvansa. En kauheasti pitänyt äiti A:sta, joka minut siis synnytti. Tapasin häntä kyllä aikuisena, kun aloin etsiä juuriani. Se, että minulle oli käynyt hyvin ja hän sai tietää sen, oli hänelle varmasti terapeuttista. Minulle se oli hyvin ristiriitaista. Alussa oli uudelleen toisensa löytäneiden äidin ja tyttären kuherruskuukausi. Se kesti muutaman vuoden. Näin hänessä vain hyviä asioita. Olinhan itsekin vasta aikuisuuden kynnyksellä.  Pikkuhiljaa ärsyynnyin monesta asiast...

  Eräs nuoruusajan tuttava oli tehnyt itsestään lyhyen somevideon.  Käytän vanhanaikaista sanaa video, nuoremmat puhuvat reelseistä, julkaisuista ja muista. Asia kuitenkin sama. Videossaan hän istuu tietokoneen ääressä. Hänellä on silkkinen paitapusero ja mustasankaiset silmälasit. Hän kertoo englanniksi, että on tehnyt kuvataidetta yli kaksikymmentä vuotta, mutta nyt hän itselleenkin yllätyksenä kirjoittaa. Vielä ei selvinnyt, mitä hän kirjoittaa. Että onko kyseessä romaani, runoja, kenties matkaopas? Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa ihmisellä pokkaa. Että näinkö sitä vaan tullaan kirjoittajaksi siten, että ensin tuotteistetaan oma persoona? Vaihdetaan vaatetus ja hankitaan asialliset, silti vähän boheemit silmälasit? Sitten muistin, että tämä henkilö kyllä tuotteisti itsensä jo silloin, kun ryhtyi taiteilijaksi. Hän otatti itsestään raflaavia kuvia jo ennen kuin ainuttakaan taulua oli myyty. No, ei ainakaan varmasti kovin montaa. Sen jälkeen niitä myyty varmaan ihan muk...

  Tässä, kun tarkoitus on aloitella novellikokoelman kirjoittamista, niin mieleen tulvii ihan arkielämästä mielenkiintoisia hahmoja, joista saisi mukavasti inspiraatiota henkilögalleriaan. Somessa seuraan aika ajoin erään keski-iän paremmalla puolella olevan rouvan päivityksiä. Välillä vaihdamme joitain mielipiteitäkin joistain asioista, mutta emme ole toistaiseksi tavanneet livenä. Hän on erittäin aktiivinen kaikin puolin. On mukana mm järjestötyössä, ja harrastaa monenmoista: kotimaanmatkailua, sisustusta, karaokea jne. On myös vakituisesti töissä vakavaraisessa yrityksessä. Hän laittaa someen yleensä runsaasti valokuvia. Jos hän on käynyt vaikka jossain kotiseutumuseossa tai vastaavassa paikassa retkellä, niin kuvia on jopa kymmenittäin eli läkähdyttävän paljon. Hän shoppailee aika paljon, ja ostoksistaankin hän muistaa ottaa paljon kuvia. Hän on myös armoitettu sisustaja. Tyylinsä on runsas ja hän rakastaa mm tyylihuonekaluja, pitsiliinoja, koristeellisia kynttilänjalkoja, kull...

  Eilen oli taas kirjoitusryhmän kokoontuminen. Meillä oli ollut kirjoitustehtävä ja sitten kaikkien tekstit luettiin siten, että ohjaaja luki ne ääneen meille. Ja luki siis siten, ettei tiedetty, kenen mikäkin kirjoitus oli. Vasta, kun kaikkien tekstit oli luettu, paljastettiin että kuka on minkäkin takana.  Oli kivaa, mielenkiintoista ja koskettavaakin. Palaute oli hyvää ja kannustavaa, ja kuitenkin asiallista. Sain mielestäni hyvää palautetta novellistani. Ohjaaja kehui myös tekstini kappalejakoja, vuoropuhelua ja tekstin sujuvuutta.  Olen nyt jonkin aikaa pohtinut, että alan kirjoittaa novellikokoelmaa. Se on ehkä minulle luonnollisin tapa, koska silloin ei tarvitse jäädä kiinni liian pitkäksi aikaa yhteen tarinaan. Nyt tuntuu että lyhyet tarinat sopivat parhaiten vähän kärsimättömälle luonteelleni. Mietin tuossa kirjailijuutta noin ylipäänsä. Olen siis kirjoittanut parikymmentä vuotta sitten omakustanteen (tai se oli ns palvelukustanne), mutta en nyt erityisesti titu...

 Maanantai ei ole koskaan ole ollut mikään lempiviikonpäiväni, mutta ihan siedettävä tästäkin tuli, kun aamulla oli heti kampaaja. Näin samalla reissulla erään tuttavan, joka on nuorehko nainen, joka laihdutti huomattavasti pari vuotta sitten. Nyt hän kuitenkin oli taas palannut melko lähelle alkuperäisiä mittojaan. Kaunis nainen on aina ollut, painosta riippumatta.  Tuli vaan mieleen, että painon kanssa temppuilu on niin turhauttavaa. Nälässä ei kannata olla eikä geeneille/hormoneille voi oikein  mitään. Itsellekin tuttua. Vaikka olenkin ns normaalipainoinen käsittääkseni, niin laihtuminen on todella työlästä, teki mitä vaan. Itsellä paino viihtyy tietyssä lukemassa, vaikka itse yritän saada sitä vuodesta toiseen hiukan pois. Olen joskus sanonutkin, että jos joutuisin johonkin keskitysleirin tyylisiin olosuhteisiin, olisin varmaan ainoa, joka huonosta ravinnosta huolimatta ei riutuisi luurangoksi. Mieheni sanoi, että jos näin kävisi, niin minut varmaankin grillattaisiin ...

  Ihminen on varmaan aina väärän ikäinen, jos asia oikein alkaa pyöritellä. Milloin on liian nuori johonkin, milloin taas liian vanha. Siis jonkun yleisen mielipiteen tai yhden henkilön mielestä. Se on kuitenkin asia, jota on melko turha pohtia, koska kello käy. Ja tämä asia koskee ihan jokaista. Kukaan ei ole ikuisesti nuori. Aika moni ei myös haluakaan olla ikuisesti nuori. Toisaalta moni ns vanha haluaisi olla nuorempi, koska se kello tosiaan. Ja se käy eteenpäin. Vuosi vuodelta kovempaa vauhtia. Olisi hyvä, jos osaisi elää tässä ja nyt. Ei menneessä eikä tulevassa. Koska kuitenkin on vain tämä hetki, tässä  ja nyt. Silti omasta mielestäni vanheneminen ei ole kovin kivaa. Ei pelkästään ulkonäön ja fysiikan hitaasti tapahtuva rapautuminen. Siinä on jotain sellaista, mitä ei ole helppo hyväksyä. Ainakaan vielä. Toisaalta pitäisi muistaa olla kiitollinen monista hyvistä asioista. Esimerkiksi terveydestä, liikuntakyvystä, itsemääräämisoikeudesta ja paljosta muustakin. Jos kysyt...

  Katsoin eilen suoratoistapalvelusta Maria Veitolan ohjelmaa "Yökylässä". Nyt hän kyläili Porvoossa  taiteilijapariskunta Christel Ja Jori Roosbergilla. Christel tunnettiin aiemmin artistinimellä Chisu, mutta nyt hän jättänyt sen nimen nuoruuteensa ja menneisyyteen. Tällä hetkellä hän on 44-vuotias. Jori Roosberg puolestaan on menestynyt tuottaja.  Tällä hetkellä he sekä asuvat että työskentelevät yhdessä. He olivat hankkineet Porvoosta aivan ihanan maatilan. Iso tontti, jonka laidalla kulki joki. Ihania miljöitä: vanhoja rakennuksia, niittyjä, huoneita ja kuisteja. Niin  kaunista, aivan omaankin makuuni. Oli myös ihanaa, että Christel oli tarkasti miettinyt pukeutumisensa ohjelmaa varten. Tavaramerkkinsä eli punainen huulipuna ei unohtunut aamiaispöydässäkään. Myös Jorilla oli hyvä ja tarkka vaatemaku ja vaikka se näytti näennäisen sattumanvaraisesti valitulta ja huolettomalta, niin oli sekin selvästi tarkaan mietitty. Ihaninta kuitenkin oli parin keskeinen kunnioi...

  Otin eilen jonkun kaukoenergiahoidon facen kautta. Hoito kuulemma saattoi auttaa elämän suunnan hakemisessa, eli se ns oma paikka maailmassa lopulta löytyy ja saattaa jopa seuraavana yönä nähdä suuntaa antavan, merkityksellisen unen. Suhtaudun vähän kevyesti kaikenlaisiin energiahoitoihin ja otan ne ehkä pikemminkin viihdekäyttömentaliteetilla vaikkakin uteliaana. No, viime yönä näin kuitenkin unia, joita näen siis paljon joka yö. Viime yönä olin mm jossain päiväkodissa. Olin nukuttamassa lapsia ja sinne paukkasi jotain johtoryhmää, joka laittoi valot päälle, vaikka makuuhuoneen piti olla hämärä. Jotenkin tämä johtoryhmä vähätteli lasten unen tarvetta tyyliin "eihän sitä nyt aina tarvitse nukkua päiväunia". Siinä sitten räpyteltiin valoja pois ja takaisin.  No, tämän unen sanoma on nyt itselle kirkastunut aikaa sitten: teinhän jossain jossain kohtaa sijaisuuksia tai keikkoja päiväkodeissa ja suoritinpa jopa varhaiskasvatukseen liittyvän tutkinnonkin, mutta täytyy sanoa, ett...

  Kuvassa on Aleksis Kivi. Kansalliskirjailijamme. Eli vuosina 1834 - 1872. Kirjoitti romaanin Seitsemän veljestä. Kirjoitti myös runoja sekä mm näytelmän Nummisuutarit.  Kivi eli melko lyhyen elämän ja sairasteli paljon. Oli myös masentuneisuuteen taipuvainen ja väitettiin että alkoholisoitui viimeisinä vuosinaan. Otti kritiikin hyvin raskaasti. Ketäpä ei kritiikki ja rahapula masentaisi. Nykytietämyksellä epäillään, että Kivellä saattoi olla elimellinen aivosairaus, borrelia-bakteerin aiheuttama aivotulehdus tai jopa Alzheimer. Paljon ehti kuitenkin, kaikesta huolimatta, 38-vuotta kestäneen maallisen vaelluksensa aikana. En tiedä, miksi aloin kirjoittaa Aleksis Kivestä, tarkoistus oli kertoa eilisillasta. Meillä on siis kirjoitusryhmässä, jossa käyn, vapaaehtoinen kotitehtävä. Oli annettu muutama aloituslause, joista piti valita yksi. Sen jälkeen sai kirjoittaa vapaamuotoisen tarinan, jonka maksimipituudeksi määritelty kaksi liuskaa. Päätin, että nyt alan kirjoittaa sitä tek...

  Sain joku aika sitten kotiini eräältä katsastusasemalta kortin, jossa tarjottiin edullista määräaikaiskatsastusta. Olen yleensä käyttänyt tämän paikan lähellä olevaa katsastusasemaa, jossa hyvä palvelu, mutta nyt mietin että "why not, ei kai niissä kauheasti eroa ole". No, jälkeenpäin selvisi, että kyllä on. Ajelin tälle katsastusasemalle ja marssin tarjouslappuineni sisään. Tiskillä takana istui yksi mies, ja hänen takanaan ringissä yksi leuhkanoloinen kalju tyyppi, sitten partainen ja aika lihava mies ja sitten eräs hiljaisen oloinen nuorenpi mies, tai oikeammin poika. Tiskillä istunut mies tervehti ja oli muutenkin ystävällinen, mutta nämä muuta jatkoivat puhettaan keskeytymättä, ikäänkuin olisin näkymätön. En ymmärrä, että oliko henkilökunnan sosiaalitila samassa paikassa jossa otetaan vastaan myös katsastus- ja korjaamoasiakkaat? Ei kyllä pitäisi olla. Olen sitä koulukuntaa, että jos maksan jostain palvelusta, niin siihen kuuluu itsestäänselvyytenä myös tietty asiakkaa...

  Nykypäivä on hyvin visuaalista. Ihmiset kuvaavat itsestään loputtomasti selfieitä ja puhelutkin ovat tyyliä facetime. Käsitys omasta ulkonäöstä on silti melko epäselvä. Siis se, miltä oikeasti vaikutat muiden ihmisten silmissä, mietityttää. Kun ei voi olla piilossa filtterin suojissa.   Joskus sitä näkee itsestään muiden ottamia videoita. Vaikkapa kuoroesiintymisissä kuvattua. Ne ovat olleet yllättävän siedettävää katsottavaa. Ehkä siksi, että laulaessa keskittyy aika täysillä tekemiseen tässä ja nyt, eikä sorru teeskentelyyn.  Vuosi, pari sitten kuvasin itse itseäni. Se oli koulutehtävä, jossa piti esittää asioita viittomakielellä. Viittomakielestä en muista enää ainuttakaan merkkiä. Näin hatara on pää nykyään. Hyvä muisti, mutta lyhyt. Itse videosta muistan ajatelleeni, että näytän ihan siedettävältä, mutta se ei tosiaankaan tapahtunut millään ensimmäisellä otolla. Jotenkin joutuu keskittymään, ettei räpytä silmiä liikaa tai nipistä suuta ihan viivaksi tai tee jotain ...

  Minusta on kovaa vauhtia tulossa kiukkuinen vanhempi nainen. Olen viime vuosien aikana pistänyt kylmästi välejä poikki useisiin ihmisiin, joiden käytös vaan on käynyt liikaa hermoille. Esimerkkeinä mainittakoon mm edesmenneen äitini lähisukulainen, joka ei vaivautunut tulemaan edes hautajaisiin, vaikka äitini oli tehnyt paljon asioita tämän ihmisen hyvinvoinnin eteen vuosien aikana.  Pistin välit poikki myös lapsuusajan tuttavaan eli mieheen, jonka kanssa törmättiin uudelleen (lapsuusajan jälkeen) muutama vuosi sitten ja alettiin pitää yhteyttä. Mies oli leskeytynyt viisikymppisenä ja esitteli nyt itseään puolivillinä leskimiehenä. Kaikki käymämme keskustelut liittyivät yleensä hänen menestykseensä naismaailmassa, eipä siis kovin rakentavaa tai mielekästä pidemmän päälle.  Minulla oli myös naispuolinen tuttava, joka toimi vähän samoilla linjoilla, eli sinkkuaikoinaan puhui lähinnä itsestään ja kehuskeli sillä, kenet varatun yhden illan jutun sillä kertaa raahannut kotii...

  Tällä viikolla kokeiltiin, sopeutuisiko meille kodinvaihtajakoira. Kyse ei ollut mistään resque-koirasta, vaan ihan suomalaisesta, sekarotuisesta koirasta, jonka omistajaperheessä oli puhjennut allergia.  Koira on tosi suloinen, kiltti ja hellyydenkipeä. Kooltaan puolet suurempi kuin meidän oma koira. Silti painiminen ja leikit sujuivat oikein hyvin näiden kahden uroskoiran välillä. Mutta sitten se MUTTA: koira on noin vuoden ikäinen ja ilmeisesti lenkitetty flexin päässä ja sellaisessa ympäristössä, jossa ei kauheasti ulkopuolisia ärsykkeitä eli ei niin paljon vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria kuten täällä. Eli tämä on nyt ollut niin yli-innokas kaikilla kohtaamisilla, että reuhtovaa koiraa saa pitää kaksin käsin kiinni. Eli toisessa kädessä minulla meidän koira ja toisella yritän pitää kiinni reuhtovaa toista koiraa. Lopulta kävi niin, että olin jo aamusta asti ahdistunut siitä, että mitä lenkillä mahtaa tällä kertaa tapahtua. Ei kivaa. Yritin kyllä sitäkin, että ve...