Kirja-asiaa

 

Tuossa juuri lueskelin Nina Honkasen ajatuksia kirjojen julkaisemisesta. Hänhän on nyt siirtynyt ilmeisesti kustantamaan kirjansa itse. Kirjoitti myös juuri siitä, että kirja- ja kustannusala on rikki. Kaikki muut kustannusalalla  saavat palkkaa paitsi kirjailijat. Sehän taitaa pitää paikkansa. Kirjamessuillakin kirjailijat edustavat itseään messuosastoilla ilman korvausta. Kirjastokorvauksia tulee muistaakseni 25 centtiä per kirja miinus verot. Ja nykyään sitten vielä tehtaillaan kirjoja tekoälyllä. Eli melkoista murrosta on.

Itsellenikin tullut lisäksi vähän se fiilis, ettei sekään, että saa kirjalleen kustantajan, tarkoita välttämättä sitä, että kirja olisi erityisen hyvä. Tuntuu että mieluummin julkaistaan sellaisten kirjailijoiden tuotoksia, joilta on julkaistu aiemmin tai sitten sitten julkaistaan mielellään sellaisten julkisuuden henkilöiden tarinoita, joita pidetään suurta yleisöä kiinnostavina. Vaikka siinä taitaa käydä juuri niin, että näitä elämänkertoja myydään hyvin ennen isän- ja äitienpäiviä sekä joulusesonkina, jonka jälkeen ne kirjat vaipuvat unholaan. Nähtävästi myyntiä kuitenkin riittävästi kustantamojen mielestä ja ymmärrän senkin, että varman päälle halutaan laskea.

Minäkin olen nyt pari tuotostani lähettänyt kustantamokierrokselle. Novellikokoelman kohdalla toivoisin, että sen lukisi kustannustoimittajan ominaisuudessa ikäiseni nainen tai mies, joka on myös elänyt vaiherikasta elämää ja pystyy samaistumaan siihen, miten kuvailen näitä hahmoja sisäänpäin naureskellen ja vahvasti liioitellen. Kovin totisesti ja analyyttisesti elämään suhtautuva ei näistä tarinoista saa mitään irti, eikä näihin tarinoihin kaikki voikkaan samaistua. Ja eräs pointti niissä on nimenomaan tarkoituksella hahmoille annetut hölmöt/ hassut nimet ja asioiden tietynlainen yksinkertaistaminen.

Toisena olen lähettänyt kustantamokierrokselle tämän blogini tekstejä muokattuna kirjan muotoon. Tässähän on seitsemän vuoden ajalta kirjoituksia. Itsekin huomasin, kun näitä luin ja editoin, että nopeasti ne vaan unohtuu koronat, energiakriisit ja vaikkapa monien julkisuuden henkilöiden menehtymiset, saatika sitten oman elämän kriisit ja ihan tavallisetkin tapahtumat.

Sillä, että haluan julkaista, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kuvittelisin voivani rikastua tällä. En kuvittele. Haluan vain jättää oman jälkeni tähän maailmaan ja jakaa maailmaani samanhenkisten ihmisten kanssa. En silti halua julkaista mitään omakustanteita, joita kauniimmin nykyään hybridikustanteiksi kutsutaan.

Luin tuossa viikonloppuna ikisuosikkini Anna-Leena Härkösen kirjoja "Ihana nähä" ja "Laskeva neitsyt". Omasta mielestäni minulla on hiukan samanlainen tyyli tarkastella maailmaa kuin A-L  Härkönen. Mielessäni mietin, että oikein hyvin minun novellikoelmani sopisi saman muotoiseen kirjaan kuin mitä nämä kaksi ovat, mutta valitettavasti myös hiffasin että mahdanko olla kymmenen vuotta myöhässä? Voi kyynel, jos niin on.

Ai niin: yhdestä asiasta piti vielä kirjoittaa. Eräässä kirjoittamista sivuavassa ryhmässä joku pohdiskeli ja kyseli, että millaisia saatekirjeitä liitätte mukaan, kun lähetätte käsikirjoituksia kustantajille. Monenlaisia vastauksia sateli. Osa ilmeisesti panostaa siihen kovastikin. Taaskin joudun vain ihmettelemään suu auki. Mielestäni riittää ihan nopea esittely, kirjaahan siinä ollaan tarjoamassa eikä omaa henkilökohtaista elämäntarinaa. Voihan sitä kirjoittaa vaikka mitä liirumlaarumia omasta persoonastaan ja silti se kirjaehdotelma ihan sysipaska. Mutta joo, näin erilaisia me ihmiset olemme. Jospa se onkin tärkeämpää kuin luulen? Toisaalta en usko, että on. Kustantamoiden nettisivuillahan on se kohta "haluatko kirjailijaksi" ja jos sen käsikirjoituksen lähettää sitä kautta, pyydetään oheen vain lyhyt esittely itsestä, ei mitään selvityksiä sivukaupalla.