Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuuta 29, 2026.

Meneekö ulkoinen habitus sisällön edelle?

Kuva
  Maailmassa on nykyään paljon asioita, jotka menee itsellä ns yli hilseen. Mitä olen ihmisten kanssa keskustellut, niin en ole ainoa, joka hämmästelee nykymenoa. Tuntuu, että ihan kaikki tuotteistetaan. Se johtuu tietysti paljolti siitäkin, että nykyään kaikki on visuaalista. Koko ajan ihmiset kuvaavat, sekä toisiaan että lähinnä itseään. Näyttelijöitä riittää tässä maailmassa. Näillä mielipiteilläni ei välttämättä saa kauheasti ystäviä. Kestän sen. Mutta oikeasti välillä vaan täytyy sekä ihmetellä että järkyttyäkin ihmisten itsekritiikittömästä rohkeudesta  ja huimapäisyydestä. Tavallaan sen ei pitäisi minulle kuulua, mutta kun asiat leväytetään kaikkien näkösälle, niin tuleehan siihen reagoitua.  Viimeisin järkytys oli tosiaan henkilö, sanotaan nyt tuttava, joka oli siis julkaissut, todennäköisesti omakustanteisesti, kirjan. No, luovuus on aina mukavaa ja tärkeää. MUTTA: ennen kuin ensimmäistäkään myyntiä oli tapahtunut, niin hän jo julkaisi videon. Hyvin meikattuna hä...