Junttiutta ja korulauseita
Olen miettinyt tätä asiaa ennenkin ja viimeksi tänä aamuna. Nimittäin sitä, että en lumoudu sellaisista asioista, joista naiset ehkä tavallisesti lumoutuvat. Yritän selittää: naisvaltaisessa kirjoitusryhmässämme joku suositteli erästä kirjaa ja oli ihastunut mm kerronnan eri tasoihin. Ymmärrän kyllä sen, mitä hän tarkoitti. Eli että jostain kirjasta saattaa löytää paljon erilaisia merkityksiä ja näkökulmia. Symboliikkaa, lainauksia, vertauksia, samaistumispintaa. Minusta vaan tuntuu siltä, että olen ihmisenä aika suoraviivainen vaikka mutkikas muuten olenkin. En lumoudu eikä minua kauheasti liikuta eikä kiinnosta sellainen tietynlainen vaikealukuisuus. Ei vertauskuvat eikä liiallinen brassailu jollain kirjoittajan omalla knoppitietoudella, jossa helposti nostetaan esiin asioita, joita vain piiri tuntee ja tunnistaa. Olen ehkä jollain tavalla juntti. Esimerkiksi olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka muistavat sekä lukemiensa kirjojen nimet että kirjailijoidenkin nimet. En ymmä...