Mietteitä heinäkuisena keskiviikkona
Mietin tuossa äsken monenmoista, kun kuljeskelin koiran kanssa rantaraitilla. Mm sitä, että haluaisin kyllä, että meillä olisi vene. Sellainen moottorivene, jolla pääsisi joskus merelle huristelemaan ja jonnekin satamaan vaikka syömään. Meillä on ollut vene jonkin aikaa, kun lapset oli pieniä. Silloin olin yrittäjä, ja aika vähän sillä sitten reissattiin. Eikä oikein ehkä osattukaan kunnolla. Oltiin kyllä oltu jollain saaristolaivurikurssilla, mutta jostain syystä se muistaakseni jäi kesken. Kun olin lapsi, meillä oli sellainen vene, jossa oli keskimoottori. Sillä huristeltiin järvellä. Edesmenneen exän kanssa meillä oli myös vene. Sillä mentiin joskus Vesijärvellä ja mies kalastikin. Mistään purjeveneistä en välitä. En osaa purjehtia ja varmaan pamahtaisi jokin puomi päähän, jos sellaiseen joutuisin. Toki se näyttää hienolta, kun jotkut oikeasti tietävät, mitä tekevät kaikkien purjeiden ja muiden liinojen ja hienouksien kanssa. Mutta, tosiaan vesielämää oli enemmän ns entisessä ...