K*lli mainittu

 

Olen sellainen kirjastossa kävijä, että useimmiten menen itsepalvelukirjaston puolelle ennen kirjaston avaamisaikaa ja palautan automaatille lainani ja sitten otan vähän summamutikassa palautushyllystä lukemista. Olin nuorena varsinainen kirjastofani, mutta jotenkin olen luisunut tällaiseen systeemiin, koska oman paikkakunnan kirjasto avautuu vasta keskipäivällä.

No, luen siis iltaisin sängyssä. Nyt luin sellaista lainaamani kirjaa, jonka suomalainen kustannusyhtiö on julkaissut ja kirjoittaja on suomalainen, jo eläköitynyt näyttelijä. En nyt aio mainita kirjan nimeä, enkä kirjoittajaakaan, mutta kirja tosiaan julkaistu 2025.

Se kerronta on oikein sujuvaa, mutta tarinan henki on kyllä jäänyt jonnekin 80-luvulle, jolloin tämä kirjoittajakin oli itse nuori. Päähenkilöt eivät puhu siten kuin nykyiset alle 30-vuotiaat puhuvat. Siksi siitä tulee vähän kiusallinen olo. Kirjoittaja selvästi kirjoittaa asioista tai maailmasta, jossa ei itse enää elä. Mukaan on ympätty myös musiikkimaailmaan pyrkimistä ja sekin tapahtuu vähän kökösti. Ja sitten on mukana sopiva annos seksiä, eli sana "kulli" on mainittu muutamaan otteeseen.

 Rakastelukohtauksetkin on kuvattu siten, että tällä tyylillä kirjoitettiin aikoinaan jo kuopattuun Regina-lehteen. Taikka Harlekiinikirjoihin. Ja tietysti mukana sopivan seksiannoksen lisäksi hiukan huumeita, hiukan narsistista exää ja hiukan väkivaltaa. En ole lukenut kirjaa vielä loppuun, mutta arvaan, että kaikki päättyy onnellisesti eli sankaripari saa toisensa ja paha saa palkkansa.

Kirja on siis ihan viihdyttävä ja ennalta arvattava. Taas joutuu pohtimaan, että joillakin henkilöillä julkaisukynnys on matalampi. Ilmeisesti kustantajat ottaa mielellään sen riskin, että kustantaa jonkun jollain tavalla jostain tunnetun henkilön latteuksia (anteeksi) kuin perehtyisivät uudenlaisiin tarinoihin. Edelleen jaksan aina välillä ihmetellä, ketkä näitä käsikirjoituksia oikein lukevat ja päätöksiä tekevät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koirajuttuja

Väärän ikäinen

Neronleimauksia