Tohtori Höyhen

  Positiivista pöhinää on ilmassa. Eräs helsinkiläinen kustantamo on tutustunut novellikässäriini ja ilmaissut kiinnostuksensa, ja tapaamme keskustelun merkeissä muutaman viikon kuluttua. Tämähän ei nyt vielä tarkoita välttämättä yhtään mitään, mutta se on silti positiivinen asia. Novellikokoelma on oikeasti hyvä ja uskon että lukijoitakin löytyisi ihan kaupallisessakin merkityksessä. Mihinkään omakustanteisiin en kuitenkaan ryhdy.  Jotenkin tämä asia toi minulle taas ihan uutta puhtia ja merkitystä omaan tekemiseen. Ja kyllähän meistä jokainen haluaa jättää oman jälkensä tähän maailmaan, luulisin. En oikeastaan ymmärrä sellaistakaan, että kirjoitellaan vaan vuodesta toiseen pöytälaatikkoon. No toisaalta juu: tämä blogi on ollut yli 5 vuotta minun pöytälaatikkoni. Joskus mietin, että näistäkin saisi koottua kirjan, toki pienin reunaehdoin eli jotain pitäisi ehkä sensuroida. Henkilökohtaisesti tykkään lukea toisten kirjoittamia, päiväkirjamaisia pohdintoja. Ehkä joku muukin. La...

  Aina välillä mietin, että oispa ihanaa olla 30-40 v trendikäs tyyppi, joka asuu Helsingin arvoalueella ja käy ystävineen mm Flow-festivaaleilla. Ja sitten herään. 😁Mutta hyvinkin voisin olla tällaisen tyypin äiti. Mutta onhan se oikeasti imartelevaa olla joku Sanna Marin tai joku hänen hovistaan, ja näyttäytyä ja tulla kuvatuksi upeissa, trendikkäissä vaatteissa. Aika harva varmaan panee pahakseen sitä, että on kaunis ja saa ihailevia katseita osakseen, sekä naisilta että miehiltä. Sitten kääntöpuoleen: Suomi on pieni maa ja myös piirit ovat pienet. Instagramissa samat taiteilijat, laulajat ja näyttelivät seuraavat toisiaan ja tuntuvat olevan ainakin nopeasti katsottuna ystäviä keskenään. Mutta: aloin pohtia sitä, että esimerkiksi elokuvanäyttelijän työssä on paljon sellaisia paikkoja ja rooleja, joista oikeasti joutuu kilpailemaan. Eli koekuvausten kauttahan ne roolit jaetaan.  Voisi kuvitella, että pieni kateus ja katkeruus nostaa päätään, kun se kaveri saakin sen roolin,...

  Politiikka on aihe, josta ei juurikaan kannata kirjoittaa, jollei halua loputonta riitaa, väittelyä ja väärinymmärrysten sarjaa. Mutta nyt kirjoitan. Kuvassa silmälasit, joista jokainen pystynee päättelemään, kenestä aion ensimmäisenä kirjoittaa. Vinkkinä, että tämä sfinksimäisesti hymyilevä miesoletettu nostelee huonosti istuvia silmälasejaan alati, kun on jossain julkisessa esiintymisessä. Kyllä, pääministeri. Yleiskuva hänestä on, että on helposti ilmeisesti vietävissä vahvempitahtoisten toimesta ja se, että ei osaa myöntää virheitään, vaan jääräpäisesti pitää kiinni täysin valheellisistakin asioista. Huono itsetunto, tyhmyys ja jääräpäisyys on huono yhdistelmä. Nykyistä politiikkaa ja siinä toimivien ihmisten käytöstä ei voi enää normaalin kotikasvatuksen saanut ihminen ymmärtää. Valehdellaan ja vittuillaan aivan sujuvasti, eikä osata nähtävästi edes hävetä. Tämä maa on tosiaan luisumassa melkoiseen alhoon tällä menolla.  Nyt joku valopää oli ehdottanut, että työttömiltä...

  Tänä kesänä on tuttavapiirissä tapahtunut pari melko samankaltaista tapausta. Nämä mun ystävät olleet siis ainoita lapsia perheessään ja vanhemmat ovat olleet iäkkäitä ja melko samanikäisiä. Nainen ollut fyysisesti terveempi osapuoli. Mies on ollut sairaalloisempi, mutta silti kuolema on tullut yllätyksenä ja vähän shokkinakin, koska kaikki on tapahtunut nopeasti Jotenkin se tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että aviopareista mies menehtyy aiemmin. Ainakin ikäluokassa 80 +. Mistäköhän sekin johtuu? Ovatko naiset lähtökohtaisesti terveempiä? Ja jos, niin miksi? Siksikö, että huolehtivat itsestään ehkä paremmin kuin samanikäiset miehet? Välillä sitä mietti, että miltä se tuntuu, kun olet yli 80 v, ja se aina vierellä ollut elämänkumppani onkin pois? Toisaalta tuossa iässä on jo ehkä tottunut luopumiseen ja sitä asiaa on ehkä käsitellyt mielessään monen monta kertaa. On se silti surullista. Toki joku voi olla helpottunutkin, ainakin jos puoliso on ollut kovin sairas jo ...

  Tämä viikko, joka nyt edennyt puoleen väliin, on ollut vähän epämääräinen tunnelmaltaan ja lisäksi olen nukkunut huonosti. Varmaankin viime viikon loppupuolen Eppu Normaali- jäähyväiskonsertti sekotti unirytmiä ja vähän muutakin. Olen jotenkin kauhean väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen. Jotenkin tuntuu, että asiat junnaavat paikoillaan ja mitään uutta ei ole näköpiirissä. En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä Jos olisi ylimääräistä rahaa, voisi matkustella enemmän.  Myös tämä harrastusasia junnaa. Kirjoittamista siis toki aion jatkaa, mutta tätä kuoroasiaa vatuloin yhä. En vaan jotenkin edelleenkään tunne oloani kotoisaksi niiden ihmisten parissa. Vaikka suurimman osan kanssa tulen oikein hyvin juttuun. Silti oloni on jatkuvasti jotenkin vieras ja ulkopuolinen. Ehkä niitä ihmisiä on yhdellä kertaa liikaa omaan makuuni, jolloin tuntuu että happi katoaa ilmasta. Ja lisäksi suurin osa näistä minua vanhempia. Whatsup-ryhmässä on taas koko kesä toivoteltu hyvää nimipäivää ja hyvää syn...

  Olen sellainen kirjastossa kävijä, että useimmiten menen itsepalvelukirjaston puolelle ennen kirjaston avaamisaikaa ja palautan automaatille lainani ja sitten otan vähän summamutikassa palautushyllystä lukemista. Olin nuorena varsinainen kirjastofani, mutta jotenkin olen luisunut tällaiseen systeemiin, koska oman paikkakunnan kirjasto avautuu vasta keskipäivällä. No, luen siis iltaisin sängyssä. Nyt luin sellaista lainaamani kirjaa, jonka suomalainen kustannusyhtiö on julkaissut ja kirjoittaja on suomalainen, jo eläköitynyt näyttelijä. En nyt aio mainita kirjan nimeä, enkä kirjoittajaakaan, mutta kirja tosiaan julkaistu 2025. Se kerronta on oikein sujuvaa, mutta tarinan henki on kyllä jäänyt jonnekin 80-luvulle, jolloin tämä kirjoittajakin oli itse nuori. Päähenkilöt eivät puhu siten kuin nykyiset alle 30-vuotiaat puhuvat. Siksi siitä tulee vähän kiusallinen olo. Kirjoittaja selvästi kirjoittaa asioista tai maailmasta, jossa ei itse enää elä. Mukaan on ympätty myös musiikkimaailm...