Kirjoittamisesta

 

Eilen oli taas kirjoitusryhmän kokoontuminen. Meillä oli ollut kirjoitustehtävä ja sitten kaikkien tekstit luettiin siten, että ohjaaja luki ne ääneen meille. Ja luki siis siten, ettei tiedetty, kenen mikäkin kirjoitus oli. Vasta, kun kaikkien tekstit oli luettu, paljastettiin että kuka on minkäkin takana. 

Oli kivaa, mielenkiintoista ja koskettavaakin. Palaute oli hyvää ja kannustavaa, ja kuitenkin asiallista. Sain mielestäni hyvää palautetta novellistani. Ohjaaja kehui myös tekstini kappalejakoja, vuoropuhelua ja tekstin sujuvuutta. 

Olen nyt jonkin aikaa pohtinut, että alan kirjoittaa novellikokoelmaa. Se on ehkä minulle luonnollisin tapa, koska silloin ei tarvitse jäädä kiinni liian pitkäksi aikaa yhteen tarinaan. Nyt tuntuu että lyhyet tarinat sopivat parhaiten vähän kärsimättömälle luonteelleni.

Mietin tuossa kirjailijuutta noin ylipäänsä. Olen siis kirjoittanut parikymmentä vuotta sitten omakustanteen (tai se oli ns palvelukustanne), mutta en nyt erityisesti tituleeraisi itseäni kirjailijaksi. Ehkä toisen kirjan jälkeen voisi ajatella olevansa kirjailija. Mutta onko titteleillä kauheasti merkitystä?

 Suurin osa kirjailijoista myy aika heikosti. Kaikki eivät voi olla Satu Rämöjä (tuli nyt vaan Satu ensimmäisenä mieleen), joka on viime aikojen menestynein suomalainen kirjailija. Hänhän asuu fyysisesti Islannissa.

Kirjoista ylipäänsä olen sitä mieltä että niitä on paljon, sekä hyviä että huonoja. Joitain on sujuva lukea, joitain hyvinkin raskasta. Yleeensä hylkään aika nopeasti kirjan, jota joutuu lukemaan niin tankaten että alkaa sattua pää. 

Äänikirjoja olen nyt viime aikoina myös kokeillut. Ne sopivat silloin, jos tekee jotain samalla käsillään tai lenkkeilee, mutta muuten luen mieluummin ihan paperikirjaa. Yhden huomion tein kuunnellessani: on todella tärkeää, että kirjailija tosiaan "maalaa  kynällään" tapahtumia. On ihan eri asia kirjoittaa että "hän heitti paperitollon roskiin" kuin kertoa lukijalle että " hän rypisti paperin pienen pieneksi palloksi hikisessä nyrkissään, avasi keittiön roskakaapin oven ja viskasi paperipallon jätekorin uumeniin".

Itselleni on ehkä helpointa kirjoittaa siten, että minulle on annettu jonkinlainen aihe tai ainakin aloituslause. Silloin kirjoitus alkaa soljua jotenkin itsestään. Mutta jos taas pitää keksimällä keksiä jotain, niin se onkin vaikeampaa. Väitän myös, että suurin osa ainakin  esikoiskirjailijoista tekee ensimmäisestä kirjastaan jonkinlaisen itseterapointikirjan. Näin ainakin itse aikoinaan tein sen palvelukustanteeni kanssa. Jälkeenpäin ajatellen tuntui, että olisi pitänyt osata vähän varoa ja suodattaa asioita. Nyt tekisin kaiken eri tavalla. Tämä blogin kirjoittaminen nimimerkillä on paljon toimivampaa terapiaa 😉