Maanantain aivoriihi

 Monenmoista tullut taas mietittyä. Olen ottanut käyttöön uuden puhelimen ja nyt mietin että ottaisinko käyttöön I Phonessa olevan lompakon ja laitaisin sinne maksuvälineet. Ei tarvitsisi muistaa raahata mukana fyysisiä kortteja vaan vilauttaisi vain maksupäätteelle puhelinta. Tässä uudessa minulla on nyt käytössä kasvojentunnistuskin.

Samaan aikaan mietin että ihminen on saanut itsensä todella riippuvaiseksi sähköstä. Ovissakin sähkölukot ja oikeastaan melkein kaikkiin toimintoihimme liittyy jollain tavalla sähkö. Ja kaikkihan on hyvin niin kauan kuin sitä sähköä on. Ja toisaalta kaikki pysähtyy kuin seinään, jos sähköön tulee katkos. Mitäs sitten tehdään?

Aasinsiltana äskeiseen olen miettinyt myös sitä, että joskus muinoin (ei niin kauan sitten) ihmiset elivät ehkä niukasti, mutta aika omavaraisesti. Oli kasvimaa, perunapelto, marjapensaita jne. Saattoi olla kanoja ja jopa lehmäkin. Sitten alkoi teollistuminen ja ihmiset siirtyivät maalta kaupunkiin ja sulloutuivat kerrostaloasuntoihin. Pienmaatalous koettiin kannattamattomaksi, koska se ei tuottanut tarpeeksi.  Nyt jollain tavalla itse ainakin toivon, että palattaisiin siihen entiseen joltain osin. Ja ainakin nuoret ja tiedostavat ihmiset ovat ehkä jo alkaneetkin hylätä oravanpyörää ja muuttaneet maaseudulle. Toki asiaa auttaa sekin, että useita töitä voi tehdä etänä. 

Tietty omavaraisuus olisi muutenkin tarpeen siksikin, että tämä umpisurkea nykyinen hallitus on koko ajan heikentänyt ihmisten perustoimeentuloa. Niitä töitä ei edelleenkään ole ja entisetkin vähenneet, mutta hallitus ei keksi muuta ratkaisua työttömyyteen kuin leikkaaminen jo ennestään huonommassa asemassa olevilta ihmisiltä. Sen sanon että tämän hallituksen aiheuttamia ongelmia kansantalouteen ja ihmisten terveyteen/mielenterveyteen joudutaan paikkaamaan vielä vuosia sen jälkeen, kun nämä tollot saatu pois valta-asemastaan.

Olen myös miettinyt Ukrainan sotaa. Tuntuu, ettei millään Natoilla eikä muillakaan liitoilla ole mitään virkaa todellisuudessa. Ilkeää ja riidanhaluista itänaapuriamme ei nähtävästi saa kuriin millään keinolla. Pähkinänkuoressa homma on mennyt niin, että tämäkin diktaattorin elein maataan hallitseva pikku-ukko oli varmaan yhtenä päivänä miettinyt että "tylsää, mitäköhän tekis" ja keksi sitten että "mepä hyökätäänkin Ukrainaan". Olen myös ihmetellyt itänaapurin intoa kasvattaa koko ajan lääniään, kun eivät pysty pitämään huolta nykyisistäkään alueistaan. Karjalan kannaskin oli aikoinaan pakko saada, ja sitten jätettiin rapistumaan ihan kaikki eli siellä asuneiden ihmisten rakkaudella vaalimat metsät, pellot, järvet ja rakennukset.

Suomi on muiden kanssa avustanut Ukrainaa paljon. Toki se on oikein siinä mielessä, että kyllähän mekin toivoisimme tukea, jos joutuisimme hyökkäyssodan keskelle. Toisaalta ne summat, jota rahaa on mennyt Ukrainaan, ovat suuria. Toki ihmisiä pitää auttaa, mutta mikä järkeä on alkaa jälleenrakentaa alueilla, jonne uusi hyökkäys saattaa kohdistua milloin vain? En tiedä. En ole asiantuntija ja ajattelen asiaa tietenkin vain niihin tietoihin nojautuen, joita luen lehdistä ja näen televisiosta. 

Tällaisia ajatuksia tänään, aurinkoisen ja kirpeän pakkaspäivän keskellä.