Tohtori Höyhen

  Tällä viikolla kokeiltiin, sopeutuisiko meille kodinvaihtajakoira. Kyse ei ollut mistään resque-koirasta, vaan ihan suomalaisesta, sekarotuisesta koirasta, jonka omistajaperheessä oli puhjennut allergia.  Koira on tosi suloinen, kiltti ja hellyydenkipeä. Kooltaan puolet suurempi kuin meidän oma koira. Silti painiminen ja leikit sujuivat oikein hyvin näiden kahden uroskoiran välillä. Mutta sitten se MUTTA: koira on noin vuoden ikäinen ja ilmeisesti lenkitetty flexin päässä ja sellaisessa ympäristössä, jossa ei kauheasti ulkopuolisia ärsykkeitä eli ei niin paljon vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria kuten täällä. Eli tämä on nyt ollut niin yli-innokas kaikilla kohtaamisilla, että reuhtovaa koiraa saa pitää kaksin käsin kiinni. Eli toisessa kädessä minulla meidän koira ja toisella yritän pitää kiinni reuhtovaa toista koiraa. Lopulta kävi niin, että olin jo aamusta asti ahdistunut siitä, että mitä lenkillä mahtaa tällä kertaa tapahtua. Ei kivaa. Yritin kyllä sitäkin, että ve...

  Näin viime yönä unta, että olin kävellyt päin punaisia suojatiellä. Sen oli joku nähnyt ja peräti kuvannutkin, ja minusta ja tekemästäni rikkeestä oli tehty lehtijuttu. Silti kysyttäessä valehtelin, että tällaista ei ole tapahtunut ja muistan, että jotenkin tunsin kauheaa häpeää ja huonommuutta.  Nyt tempaisin sitten keittiöpsykologian kehiin ja tein seuraavan diagnoosin: minulla on kaikesta uhoamisestani huolimatta jonkinlainen tarve tehdä oikein ja kuulua joukkoon. Jotenkin ihan liikaa käytän tarmoa ja energiaa sen asian pohtimiseen, että mitä minusta ajatellaan ja arvostellaanko tietämättäni rajustikin.  Tästä tulikin mieleeni tapahtuma, jolloin olin lapsi, ehkä jotain alle 10 vuotias. Olin koulussa. Meillä oli käsitöitä ja tehtävänä oli tehdä pehmoeläin, ehkä hevonen, sellaisesta keinonahasta, jonka toinen puoli oli sileä ja toinen puoli oli nurjapuoli. Kaavan mukaan siis piti leikata 2 kappaletta siitä keinonahasta. Leikkasin vahingossa niin, että pehmoeläimen toin...

  Katsoin tällaista sarjaa kuin Deittaavat daamit, 2.tuotantokausi, jossa 4 naista, ikähaarukassa 62-74 v, deittailevat miehiä kumppaninetsimistarkoituksessa. Osa näistä naisista on leskiä, osa eronneita. Oli aika virkistävää seurata sitä, miten itsevarmoina ja huolettomina he tapailivat näitä miehiä. Ja kaikilla taisi olla samansuuntaiset ajatukset siitä, että juttukaveri ja ystävä olisi mukava asia ja kukaan ei ollut halukas muuttamaan kenenkään kanssa saman katon alle.  Se ero on nuorissa ja vanhoissa: nuorena usealla lähes pakonomainen tarve perustaa perhe ja kotipesä, kun taas vanhempana osaa arvostaa omaa aikaa ja yksityisyyttäkin. Ja olisihan se yhteenmuutto vanhana melkoinen riskikin. Ehkä. Kuvioissa pyörisi kummankin sukulaisia ja saattaa tulla jo pelkästään siitä kiistaa. Ja jos itse ollut kauemmin yksin, on jo ehkä omat piintyneet tavat, joita ei mielellään muuta toisen ihmisen vuoksi. Ja jos jokin seurustelusuhteessa menisi pieleen, niin helpointa on silloin kun ku...

  Koska olen elänyt aika monella vuosikymmenellä, niin on väkisinkin kertynyt perspektiiviä, jolla katselen maailman menoa. Maailma on muuttunut minunkin elinaikanani paljon. Toisaalta ihmisten sotaisuus ja riitelynhalu ei ole muuttunut ja maailmanpolitiikassa vanhat ihmiset (minuakin vanhemmat) tekevät elämänsä loppuvuosien ratkaisuja koskien koko maailmaa ja se vallanhalu ei ole häipynyt mihinkään, vaikka seuraava askel itsellä olisikin haudan syvyyksiin.   Nyt en jaksa kirjoittaa sodasta. Kirjoitan vaikuttajista. Katsoin eilen Sointu Borgin luotsaamaa ohjelmaa, nimi taisi olla Tyrkyt. Toinen tuotantokausi. Tässä ohjelmassa hän koutsaa sosiaalisesta mediasta tuttuja ammattivaikuttajia. Palkintona on "mullistava managerointisopimus". Kilpailijoina on nuoria ihmisiä, jotka tekevät aktiivisesti somejulkaisuja. On maskeeraajaa, muusikkoa, kehorauhan puolesta puhuja, paraurheilija jne. Tykkään Sointu Borgin persoonasta, vaikka tämä ohjelma on melko heppoinen enkä varmasti ol...

  Tämä blogini ei ole mitenkään kaupallinen enkä myöskään saa miltän sponsoreilta ilmaisia tuotteita, joita mainostaisin, koska ei ole sponsoreita. Laitoin nyt ihan omasta halustani kuvan eräästä tuotteesta. Tämä on siis KSM66- niminen valmiste stressin hallintan.  Tämä on ashwagandhaa sisältävä valmiste. Joka on vähän niinkuin Intian ginseng. Toimii kyllä itselläni hyvin. Olen syönyt tätä aikaisemminkin kokeiluluontoisesti. Silloinkin nukuin paremmin ja olin jotenkin paljon onnellisempi. Ja nytkin ihan samat tuntemukset. En heräile öisin ja sitten tulee sellaisia onnellisuudenpuuskia. Suosittelen.

  Eräänä iltana olin taas kirjoitusryhmässä, jossa käyn kerran viikossa. Tällä kertaa kirjoitimme tarinaa, jossa piti käyttää tiettyjä sanoja tai lyhyitä lauseita, joita oli poimittu muutama jokaisen kirjoittajan edellisviikon tekstistä. Tällä kertaa tuntui, että kirjoitin parhaan tekstini pitkään aikaan. Se teksti vaan rullasi ja syntyi helposti. Tarinani kertoi henkilöstä, joka oli matkalla teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin. Luulenpa, että äänikirja Anna-Liisa Härkösen elämänkerrasta inspiroi minua siinä tarinassa. Me myös luemme satunnaisessa järjestyksessä tekstejämme muille kurssilaisille. Ryhmän ohjaaja valitsee ne satunnaisesti mutta kuitenkin niin, että jokainen lukee ainakin yhden tekstinsä. Tällä kierroksella en lukenut tätä nimenomaista, "onnistunutta" tekstiä vaan luin myöhemmin yhden toisen, joka ei ollut yhtä hyvä. Olisi kyllä tehnyt mieli lukea, mutten kehdannut ehdottaa. Keskustelin erään toisen kurssilaisen kanssa siitä, mikä fiilis omasta itsestä on kulloi...

  Olen tosiaan viime päivinä kuunnellut Anna-Leena Härkösen muistelmia (Taskupainos). Hassua kyllä olen löytänyt aika paljon omiakin luonteenpiirteitäni (jäätyminen, lukkoon meneminen, vahva oikeudentunto, epävarmuus ja rikkinäisyys).  Minulle Härkönen, sen lisäksi että on suosikkikirjailijani, näyttäytynyt aina kauniina, itsevarmana ja huippulahjakkaana henkilönä. Siksi oli yllätys lukea siitä, miten hajallaan, rikki ja ulkopuolinen hän on elämässään välillä ollut. Täynnä epävarmuutta. Se ei ole kyllä näkynyt mitenkään hänen julkisissa esiintymisissään. Itselläni on aika usein kokemus siitä, että olen ulkopuolinen. Jotenkin en aina vaan osaa olla niinkuin pitäisi. Varsinkin nuorena se oli vaikeaa. Minua oli tietysti pidetty jonkin verran pumpulissa adoptiovanhempieni toimesta. Tässä perheessä ei myöskään ollut muita lapsia, joten kaikki sosiaaliset taitoni olivat melko surkeita. Sen huomasi varsinkin silloin, kun aloitin koulun. Olin yliherkkä, loukkaannuin kaikesta ja toisaa...

 Miespuolisen sukulaiseni täytyy aika ajoin päästä vänkäämään kanssani milloin mistäkin. Ilmeisesti hän ei kotonaan saa vastakaikua mölinöilleen, joten minä olen sitten se varaventtiili, josta aina saa ärhäkän riitelykumppanin.  Viimeksi tämä sukulainen jatkoi kiistaa siitä, että ovatko ns pohjoisen ihmiset avoimempia ja mukavampia kuin etelässä asuvat. Olin sitä mieltä, että joka paikassa on mukavia ja ei-niin-mukavia ihmisiä. Perustelin mielipidettäni sillä, että olen asunut usealla paikkakunnalla eri puolilla suomea ja myös sekavien perhesuhteitteni vuoksi minulla on kokemusta eri puolilta Suomea olevien ihmisten luonteista. Lisäksi ihmiset ovat muuttaneet ristiin rastiin työn, ihmisuhteiden, opiskelun tai muun syyn vuoksi, että aikalailla sekoittuneet eri alueiden edustajat. Omat geenini johtavat  alunperin Pohjois-Pohjanmaalle. Tämä miespuolinen vänkääjä-sukulaiseni asuu Meri-Lapissa. Itselläni hiukan se mielipide että se pohjoisen "avoimuus" ei aina ole pelkästään h...

 Monenmoista tullut taas mietittyä. Olen ottanut käyttöön uuden puhelimen ja nyt mietin että ottaisinko käyttöön I Phonessa olevan lompakon ja laitaisin sinne maksuvälineet. Ei tarvitsisi muistaa raahata mukana fyysisiä kortteja vaan vilauttaisi vain maksupäätteelle puhelinta. Tässä uudessa minulla on nyt käytössä kasvojentunnistuskin. Samaan aikaan mietin että ihminen on saanut itsensä todella riippuvaiseksi sähköstä. Ovissakin sähkölukot ja oikeastaan melkein kaikkiin toimintoihimme liittyy jollain tavalla sähkö. Ja kaikkihan on hyvin niin kauan kuin sitä sähköä on. Ja toisaalta kaikki pysähtyy kuin seinään, jos sähköön tulee katkos. Mitäs sitten tehdään? Aasinsiltana äskeiseen olen miettinyt myös sitä, että joskus muinoin (ei niin kauan sitten) ihmiset elivät ehkä niukasti, mutta aika omavaraisesti. Oli kasvimaa, perunapelto, marjapensaita jne. Saattoi olla kanoja ja jopa lehmäkin. Sitten alkoi teollistuminen ja ihmiset siirtyivät maalta kaupunkiin ja sulloutuivat kerrostaloasun...

  Olin taas yhden harrastukseni eli kirjoittamisen parissa tässä eräänä iltana. Kirjoittajaryhmä kokoontuu kerran viikossa. Tällä kertaa kurssin ohjaaja puhui mm tekstin muokkaamisen tärkeydestä. Että se ensimmäinen raakile ei ole todellakaan se paras versio. Tämän uskon kyllä helposti. Sen takiahan kustantamoillakin on kustannustoimittajat ja muut ammattilaiset. Pelkästään jo asiavirheiden korjaaminen vie aikaa ja faktoina esitettyjä asioita joudutaan varmaan paljon tarkastamana ja korjaamaan. Toinen ongelma lienee myös kirjoitusvirheet. Viimeksi mainittuja tulee varmaan itsekin tehtyä paljon, koska innostuksen keskellä ei tule aina kiinnitettyä huomiota moiseen eikä aina osaakaan. Jokin osa minussa kuitenkin vastustaa liiallista viilaamista. Katoaako se itse ajatus, jos aletaan liikaa hakemaan sitä "täydellistä" muotoa? Ja toinen ongelma on se, että millä meriiteillä sitä puututaan jonkin kirjoittajan tekeleisiin? Onko keskinkertainen kirjoittaja tai opettaja oikea henkilö ...

Nyt on lomailut lomailtu. Sää suosi. Ei ollut liian kuuma muttei kylmäkään, ja aurinko paistoi joka päivä. Yöllä oli ihanaa nukahtaa meren kohinaan.   Sain myös harrastaa lempipuuhaani eli tarkkailla ihmisiä. Monenlaista kulkijaa oli. Suomalaiset ovat edelleen melko hillittyjä ja kohteliaita, ja sitten taas vaikkapa tanskalaiset ja ruotsalaiset ovat äänekkäitä, ruskettuneita ja itsevarman oloisia. Brittituristeja tällä lomalla näkyi ilahduttavan vähän, ainakaan niitä jalkapallobaareissa olutta kiskovia mölisijöitä  Sorry britit. Toki muitakin on. Pelkkä please-sanan osaaminen ei silti tee kenestäkään sivistynyttä. Ruoka oli monipuolista. Kaikkea oli tarjolla ja keskityin aika paljon kasviksiin ja kaloihin. Yritän jatkaa samalla linjalla myös kotimaassa ja varsinkin vähentää lihan syömistä. Nyt on aika paneutua taas arkirutiineihin. Tiistaina kävin pienessä silmäoperaatiossa ja eilen olin kuoron kanssa laulamassa yhdessä tilaisuudessa. Kirjoitusryhmässä lupasin jatkaa ensi viik...

  Etelän reissu lähenee. Aamulla sovittelin mukaan otettavat bikinit ja uimapuvut ja hiukan kesävaatteitakin. Jotenkin se ahkera vaatteiden lajittelu ja vienti Konttiin sekä Vinted-myynti on selkeyttänyt vaatevalikoimaa. Toisaalta vieläkin on selvästi liikaa, koska on vaikea valita, mitkä valitsisi mukaan ja mitkä jäävät kotiin. Vielä on myös jäljellä pieni loppurutistus, ettei näyttäisi kauhean lihavalta lomakohteessa: tänä aamuna taas varsisellerismoothieta ja myös punajuurikeitto on tulilla. Joulun ja uuden vuoden syömiset ja  juomiset tuntuvat vielä kehossa, vaikka melko maltillinen olinkin. Jotenkin lomatamineita sovitellessa pääsee helpommin semmoiseen lomafiilikseen. Mitään erityistä aktiviteettia en ole varannut lomaviikkoon. Olen vähään tyytyväinen. Altaassa uimista ja löhöilyä, lukemista ja pientä kävelyä. Ja toki on kiva päästä valmiiseen pöytään. Ruokaa en lomalla laita. Ehkä joku retki olisi myös kiva. Katsotaan.

  Unimaailma on kyllä erikoista. ja tosi usein unessa asiat tapahtuvat jotenkin tuskastuttavan hitaasti ja tahmeasti. Esimerkiksi liikkuminen jotenkin hidastuu silloin, kun pitäisi voida liikkua ripeästi.  Viime yönä näin unta, että mentiin mieheni ja koiran kanssa kylään entiselle opiskelukaverilleni. Siis noin kolmenkymmenen vuoden takaiselle kaverille. Aika ajoin ollaan harvakseltaan pidetty yhteyttä, taisin ig:ssa viimeksi kommentoida jotain kuvaa, jossa hän oli näyttelijämiehensä avecina Linnanjuhlissa. Joskus oltiin aika läheisiäkin kavereita. Tässä unessa mentiin siis taloon, jossa hän olevinaan asui. Talo oli ulkoapäin vanha kerrostalo, joka kuitenkin sijaitsi aivan merenlahden äärellä. Talossa oli isot, seinänkorkuiset ikkunat, ja olin aivan innoissani, kun ymmärsin, että tuulisella säällä se merivesi pärskyy ikkunoihin ja muutenkin luonto tulee ihanasti lähelle. Jotenkin se kyläily sitten jatkui niin että tämä kaverini tuli vasta myöhemmin kotiin. Ja se tunnelma vaan...

  Nykyään pyydetään koko ajan jotain anteeksi. Tätä tietenkin edellyttää se, että joku on pahoittanut mielensä. Viimeksi pahoitettiin mieli siitä, että lastenorkesteri Fröbelin palikat tai sen eräs jäsen oli venytellyt naamaansa. Sitä ennen Miss Suomi sai potkut, koska oli venyttänyt silmiään itämaiseksi tekeytyen. Tämän jälkeen pari perussuomalaista kansanedustajaa edustivat itseään ja venyttivät silmiään itämaisiksi tekeytyen. Eivät saaneet potkuja. Pyysivät anteeksi, koska muuten olisi tullut mainehaittaa lisää puolueelle. Kun minä olin lapsi, me esitimme kiinalaista venyttäen silmiämme. Esitimme myös intiaaneja. Meillä saattoi olla sulka päässä ja väpytimme kättä suun edessä, kun suoritimme intiaanihuutoja. Koulun joulujuhlassa esitettiin usein Itämaan tietäjiä. Tällöin esitettiin mustaihoista siten, että kasvot oli töhritty mustalla kenkälankilla. Kaikenlaista esitettiin, eikä pieneen mieleenkään tullut, että se olisi ollut hyökkäys jotain kansanryhmää kohtaan. Anteeksi siis s...