Epävarmuuksia

 

Olen tosiaan viime päivinä kuunnellut Anna-Leena Härkösen muistelmia (Taskupainos). Hassua kyllä olen löytänyt aika paljon omiakin luonteenpiirteitäni (jäätyminen, lukkoon meneminen, vahva oikeudentunto, epävarmuus ja rikkinäisyys). 

Minulle Härkönen, sen lisäksi että on suosikkikirjailijani, näyttäytynyt aina kauniina, itsevarmana ja huippulahjakkaana henkilönä. Siksi oli yllätys lukea siitä, miten hajallaan, rikki ja ulkopuolinen hän on elämässään välillä ollut. Täynnä epävarmuutta. Se ei ole kyllä näkynyt mitenkään hänen julkisissa esiintymisissään.

Itselläni on aika usein kokemus siitä, että olen ulkopuolinen. Jotenkin en aina vaan osaa olla niinkuin pitäisi. Varsinkin nuorena se oli vaikeaa. Minua oli tietysti pidetty jonkin verran pumpulissa adoptiovanhempieni toimesta. Tässä perheessä ei myöskään ollut muita lapsia, joten kaikki sosiaaliset taitoni olivat melko surkeita. Sen huomasi varsinkin silloin, kun aloitin koulun. Olin yliherkkä, loukkaannuin kaikesta ja toisaalta olin miellyttäjä ja helposti vietävissä. 

Joskus alle parikymppisenä olin jäykkä ja estynyt. En osannut olla luonteva vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olin totinen ja tyly ja näytin heti, jos mies ei miellyttänyt. Muistan muutamia hetkiä, kun sai palautetta ravintolassa. Jossain yökerhossa minulle sanottiin että "mitä sä oikein spennaat"? Ja eräs vanhempi ukko, joka oli vakuutusmyyjä ja käynyt joskus vanhempieni kodissakin myymässä vakuutuksia, sanoi tanssittaessaan minulle että "sinulle tulee vielä vaikeaa elämässäsi". Välttämättä tällaiset kommentit ei varsinaisesti nosta nuoren naisen itsetuntoa ja luottoa muihin ihmisiin. Muutamaa vuotta myöhemmin ehkä vapauduin enemmän ja sen jälkeen oli myös holtittoman seksin ja seikkailujen täyttämä aika. Joka sekään ei kyllä varsinaisesti tehnyt onnelliseksi. Ja minäkin elin sitä aikaa, jolloin vielä se, että miehet kähmivät naisia ilman lupaa, oli ihan normaalia.

Vanhemmiten on ollut helpompaa. Hiukan. En edelleenkään aina osaa olla. Toisaalta välillä en edes tahdo osata. Olen huono kestämään auktoriteetteja ja sitä että vapauttani rajoitetaan. Olen opiskellut kolme ammattia. Se täytyy sanoa, että olen kiinnostuneempi asioiden opiskelusta kuin itse fyysisen työn tekemisestä. Myönnän suoraan, että haluan päästä helpolla. Työt tehdään, mutta ei yli-yritetä nypläämällä jotain tyhjänpäiväistä, jotta vain vaikutettaisiin ahkeralta. Toisaalta olen työssä ollessani omasta mielestä antanut kaikkeni ja minusta ovat pitäneet yleensä asiakkaat/hoidettavat/potilaat. Työfiiliksen on useimmiten vienyt se päällepäsmäröivä ja ehkä kateellinen työkaveri tai huono esimies, ja minun on vaikea olla välittämättä siitä, että mattoa vedetään jalkojen alta koko ajan.

Tällä hetkellä koen, että minulla on tekemättömiä asioita elämässäni. On ehkä vähän tylsää ja tasaista. En kaipaa mitään ikäviä yllätyksiä enkä isoja muutoksia, mutta kaipaan jotain sellaista, joka johdattaisi minua jotenkin inspiroiden uuteen luovuuteen. En osaa tarkalleen selittää, mutta jotain vielä puuttuu. eli epävarmuuksista huolimatta on vielä myös tavoiteltavia asioita. Fyysisiä ja abstrakteja.