Ulkopuolinen

 

Näin unta, että eräs harrastusryhmäni jäsenistä piti juhlat ja minua ei oltu kutsuttu. Sain siitä asiasta vähän vahingossa tietää ja pahoitin todella mieleni. Onneksi se oli vain unta, mutta laittoi kyllä taas kerran miettimään tiettyjä asioita. Nimittäin sitä, että mistä ihmeestä minulla kumpuaa se koko elämän jatkunut ulkopuolinen olo? Tunne siitä, ettei tule aina kunnolla nähdyksi ja kuulluksi. Se tunne tosin on vain ajoittainen. 

Onko toistuvaan ulkopuolelle jäämisen  tunteeseen syynä se, että minut on lapsena annettu pois (adoptoitavaksi) biologisen äitini toimesta? Vaiko onko kysymys vain perusluonteestani? Ikuinen epäilijä ja jollain tavalla yksinäinen susi? Haluan kuulua joukkoon, mutta en kiinnittyä kokonaan joukon sääntöihin.

Nykyään käydään terapiassa milloin mistäkin syystä. Minun terapeuttini taitaa olla asioista kirjoittaminen. Ja toisaalta vain etuoikeutetuilla ihmisillä on aikaa tehdä numero kaikesta mahdollisesta. Elämään nyt vaan kuuluu monenlaiset tunteet, ei niitä kaikkia tarvitse lääkitä pois. Ehkä jollain tasolla tässä on kyse myös siitä, että ihminenhän on pohjimmiltaan aina yksin. Ehkä tunteeni onkin sen asian tiedostamista?