Jälkipuintia

 Meillä oli viikonloppuna kotipihalla pihavajan kattotalkoot ja mukana oli sitten jälkeläisiä avopuolisoineen (plus yksi koira oman lisäksi). On se kyllä suuri rikkaus, että on saanut lapsia. Paljon tuovat sisältöä elämään ja se tavallaan korostuu koko ajan lisää, kun itse vanhenee. Lisäksi olen aika tyytyväinen siitä, miten hyviä kumppanivalintoja nämä jälkeläiset ovat tehneetkään. Eivät ole onneksi tulleet tässä asiassa levottomaan äitiinsä.

Vanhimpaan lapseen tulee pidettyä vähemmän yhteyttä ja se on vähän surullista. Toki viestitellään, mutta livenä nähdään kovin harvoin, kun etäisyyttä on reilu parisataa kilometria, eli reilu kolmen tunnin ajomatka pikkuautolla. Tosin sekään nyt mikään este pitäisi olla. Toisaalta lapset on lainaa vain ja eihän ole tarkoituskaan kai kyhnätä kylki kylkessä sen jälkeen, kun lapset lentäneet pesästä. Pitää antaa toisten elää myös omaa elämää. Omalla tavallaan olisi mukavaa, jos kaikki lapset asuisivat lähellä. No mutta, asutaan kaikki kuitenkin samassa maassa.

Olen myös selvästi alkanut odottaa isoäitiyttä. On helppoa kuvitella, miten ihmeellistä ja ihanaa on, jos tulee lapsenlapsia.