Tohtori Höyhen

  Unimaailma on kyllä erikoista. ja tosi usein unessa asiat tapahtuvat jotenkin tuskastuttavan hitaasti ja tahmeasti. Esimerkiksi liikkuminen jotenkin hidastuu silloin, kun pitäisi voida liikkua ripeästi.  Viime yönä näin unta, että mentiin mieheni ja koiran kanssa kylään entiselle opiskelukaverilleni. Siis noin kolmenkymmenen vuoden takaiselle kaverille. Aika ajoin ollaan harvakseltaan pidetty yhteyttä, taisin ig:ssa viimeksi kommentoida jotain kuvaa, jossa hän oli näyttelijämiehensä avecina Linnanjuhlissa. Joskus oltiin aika läheisiäkin kavereita. Tässä unessa mentiin siis taloon, jossa hän olevinaan asui. Talo oli ulkoapäin vanha kerrostalo, joka kuitenkin sijaitsi aivan merenlahden äärellä. Talossa oli isot, seinänkorkuiset ikkunat, ja olin aivan innoissani, kun ymmärsin, että tuulisella säällä se merivesi pärskyy ikkunoihin ja muutenkin luonto tulee ihanasti lähelle. Jotenkin se kyläily sitten jatkui niin että tämä kaverini tuli vasta myöhemmin kotiin. Ja se tunnelma vaan...

  Nykyään pyydetään koko ajan jotain anteeksi. Tätä tietenkin edellyttää se, että joku on pahoittanut mielensä. Viimeksi pahoitettiin mieli siitä, että lastenorkesteri Fröbelin palikat tai sen eräs jäsen oli venytellyt naamaansa. Sitä ennen Miss Suomi sai potkut, koska oli venyttänyt silmiään itämaiseksi tekeytyen. Tämän jälkeen pari perussuomalaista kansanedustajaa edustivat itseään ja venyttivät silmiään itämaisiksi tekeytyen. Eivät saaneet potkuja. Pyysivät anteeksi, koska muuten olisi tullut mainehaittaa lisää puolueelle. Kun minä olin lapsi, me esitimme kiinalaista venyttäen silmiämme. Esitimme myös intiaaneja. Meillä saattoi olla sulka päässä ja väpytimme kättä suun edessä, kun suoritimme intiaanihuutoja. Koulun joulujuhlassa esitettiin usein Itämaan tietäjiä. Tällöin esitettiin mustaihoista siten, että kasvot oli töhritty mustalla kenkälankilla. Kaikenlaista esitettiin, eikä pieneen mieleenkään tullut, että se olisi ollut hyökkäys jotain kansanryhmää kohtaan. Anteeksi siis s...

  Joulu tuli ja meni. Oli oikeastaan erittäin onnistunut. Kotona oli nättiä ja jouluista ja ruoat onnistuivat hyvin. Myös jälkiruokakokeilu eli piparkakkurahka karpaloiden ja kinuskin kera onnistui. Oli myös ihanaa, että kaikki lapset puolisoineen tulivat joulunviettoon. Lahjat olivat tarkasti mietittyjä ja saajilleen mieluisia. Joulun päätteeksi saatiin Hannes-myrsky. Nyt kohti uutta vuotta 2026. Tuokoon se mukanaan paljon hyvää.

  Joskus saattaa yllättyä iloisesti, kun saa jotain sellaista, jota ei edes uskonut saavansa. Lueskelin eilen sähköposteja ja huomasin, että minulle oli myönnetty pieni apuraha Kansan sivistysrahastosta. Hain apurahaa joskus syksyllä ihan ex tempore enkä kovinkaan vakavissani. Ehkä se rentous kannatti. Kannattihan se. Nyt en vaan ole ihan varma, että olenko hakenut sitä kumpaan, tähän blogiinko vaiko instagramissa julkaisemaani sivustoon, jossa julkaisen kantaaottavia, sarjakuvamaisia piirroksia? Melko vahva tunne siitä, että tuohon ig-sivustoon ja jonkinlaiseen julkaisutoimintaan apurahaa alunperin hain. Tätä blogiahan en edes laajasti mainosta, tai en lainkaan, koska tämä on melko henkilökohtainen. Tämän voi sitten perikunta joskus julkistaa postuumisti. Ehkä. (Tarkistin: apuraha koski Kuvataide ja sarjakuvataide- osastoa). Jonkinlainen taiteellisuus ja tarve jäsentää ympäröivää maailmaa teksteillä tai kuvilla on kulkenut aina mukanani. Silti minulla ei ole mitään älytöntä kunnia...

  Joulukuu on jo puolivälissä. Jospa pitkästä aikaa taas kirjoittaisi joitain kuulumisiakin, minähän käytän tätä osittain jonkinlaisena päiväkirjana.  On tullut nautittua kulttuuristakin. Olin alkukuusta Helsingissä Svenska teaternin Amos A näytelmää katsomassa ystäväni kanssa. Oli hieno esitys. Huippuhienot lavasteet ja puvustus, ja upeaa näyttelijätyötä. Koska olin kouluruotsilla liikenteessä, piti aika ajoin niska kenossa tavata lavan yläreunasta suomenkielistä tekstiä. Teatteri itsessään oli upea ja vanha, ja sai taas nostalgiaan taipuvaisen sieluni soimaan sulosäveliä. Lisää kulttuuria oli sitten viime viikonloppuna, kun matkattiin kuoron kanssa autoilla ja lossilla erääseen saaristokirkkoon laulamaan. Sekin oli hieno kokemus, vaikka olikin sateista ja lumesta ei ollut tietoakaan. Ai niin, viime viikonloppuna tämä välillä vähän rasittava serkkupoikani yritti soitella. Laittoi ensin perjantai-iltana muutaman viestin whatsuppiin, ja arvasin viestien tyylistä päätellen, että...

  "In memoriam" on latinaa, ja tarkoittaa samaa kuin "muistoa kunnioittaen", "muistolle". Luin tässä joku aika sitten eräästä paikallislehdestä muistokirjoituksen. Kohteena oli entisen asuinpaikkakuntani opettaja. Kirjoittaja oli hänen tyttärensä. Tämä opettaja ei muistaakseni koskaan opettanut minua, mutta muistan kyllä hänen olemuksensa ja sen, miten väkivaltaisesti hän esimerkiksi retuutti kahta poikaa eräällä välitunnilla 70-luvun alkupuolella silloisessa kansakoulussa (nykyinen ala-aste/alakoulu).  Tytär oli maalaillut hänestä hyvin erilaisen kuvan kirjoituksessaan. Voisi jopa sanoa että ylistävän. Toki sellaisia muistokirjoituksia nyt ei yleensä kai julkaistakaan, jossa vainajasta pelkkää huonoa sanottavaa. Tämä kirjoitus pisti pohtimaan ihan yleisestikin sitä, miten erilaisia meidän muistomme ihmisistä ovat. Plus että julkisuuskuva on useimmiten ihan muuta kuin se, mitä yksityiselämässä tapahtuu. Kaikenlaisiin muistoihin ja muistelmiin ei juurikaan ...