Tohtori Höyhen

  Joulu tuli ja meni. Oli oikeastaan erittäin onnistunut. Kotona oli nättiä ja jouluista ja ruoat onnistuivat hyvin. Myös jälkiruokakokeilu eli piparkakkurahka karpaloiden ja kinuskin kera onnistui. Oli myös ihanaa, että kaikki lapset puolisoineen tulivat joulunviettoon. Lahjat olivat tarkasti mietittyjä ja saajilleen mieluisia. Joulun päätteeksi saatiin Hannes-myrsky. Nyt kohti uutta vuotta 2026. Tuokoon se mukanaan paljon hyvää.

  Joskus saattaa yllättyä iloisesti, kun saa jotain sellaista, jota ei edes uskonut saavansa. Lueskelin eilen sähköposteja ja huomasin, että minulle oli myönnetty pieni apuraha Kansan sivistysrahastosta. Hain apurahaa joskus syksyllä ihan ex tempore enkä kovinkaan vakavissani. Ehkä se rentous kannatti. Kannattihan se. Nyt en vaan ole ihan varma, että olenko hakenut sitä kumpaan, tähän blogiinko vaiko instagramissa julkaisemaani sivustoon, jossa julkaisen kantaaottavia, sarjakuvamaisia piirroksia? Melko vahva tunne siitä, että tuohon ig-sivustoon ja jonkinlaiseen julkaisutoimintaan apurahaa alunperin hain. Tätä blogiahan en edes laajasti mainosta, tai en lainkaan, koska tämä on melko henkilökohtainen. Tämän voi sitten perikunta joskus julkistaa postuumisti. Ehkä. (Tarkistin: apuraha koski Kuvataide ja sarjakuvataide- osastoa). Jonkinlainen taiteellisuus ja tarve jäsentää ympäröivää maailmaa teksteillä tai kuvilla on kulkenut aina mukanani. Silti minulla ei ole mitään älytöntä kunnia...

  Joulukuu on jo puolivälissä. Jospa pitkästä aikaa taas kirjoittaisi joitain kuulumisiakin, minähän käytän tätä osittain jonkinlaisena päiväkirjana.  On tullut nautittua kulttuuristakin. Olin alkukuusta Helsingissä Svenska teaternin Amos A näytelmää katsomassa ystäväni kanssa. Oli hieno esitys. Huippuhienot lavasteet ja puvustus, ja upeaa näyttelijätyötä. Koska olin kouluruotsilla liikenteessä, piti aika ajoin niska kenossa tavata lavan yläreunasta suomenkielistä tekstiä. Teatteri itsessään oli upea ja vanha, ja sai taas nostalgiaan taipuvaisen sieluni soimaan sulosäveliä. Lisää kulttuuria oli sitten viime viikonloppuna, kun matkattiin kuoron kanssa autoilla ja lossilla erääseen saaristokirkkoon laulamaan. Sekin oli hieno kokemus, vaikka olikin sateista ja lumesta ei ollut tietoakaan. Ai niin, viime viikonloppuna tämä välillä vähän rasittava serkkupoikani yritti soitella. Laittoi ensin perjantai-iltana muutaman viestin whatsuppiin, ja arvasin viestien tyylistä päätellen, että...

  "In memoriam" on latinaa, ja tarkoittaa samaa kuin "muistoa kunnioittaen", "muistolle". Luin tässä joku aika sitten eräästä paikallislehdestä muistokirjoituksen. Kohteena oli entisen asuinpaikkakuntani opettaja. Kirjoittaja oli hänen tyttärensä. Tämä opettaja ei muistaakseni koskaan opettanut minua, mutta muistan kyllä hänen olemuksensa ja sen, miten väkivaltaisesti hän esimerkiksi retuutti kahta poikaa eräällä välitunnilla 70-luvun alkupuolella silloisessa kansakoulussa (nykyinen ala-aste/alakoulu).  Tytär oli maalaillut hänestä hyvin erilaisen kuvan kirjoituksessaan. Voisi jopa sanoa että ylistävän. Toki sellaisia muistokirjoituksia nyt ei yleensä kai julkaistakaan, jossa vainajasta pelkkää huonoa sanottavaa. Tämä kirjoitus pisti pohtimaan ihan yleisestikin sitä, miten erilaisia meidän muistomme ihmisistä ovat. Plus että julkisuuskuva on useimmiten ihan muuta kuin se, mitä yksityiselämässä tapahtuu. Kaikenlaisiin muistoihin ja muistelmiin ei juurikaan ...

  On vähän sellainen nuutunut olo ja mieli halajaa jotain uutta piristystä elämään. Kirjoitanpa nyt toivelistan asioista, joita haluan (eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä): - Haluaisin asua jonkin aikaa Helsingissä. Nimenomaan siinä vanhassa osassa Helsinkiä, eli vanhassa arvotalossa, jossa korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Haluaisin, että minulla olisi siellä kaupunkioppaana henkilö, joka tuntee kaupungin kuin omat taskunsa, ja kulkee kanssani kaikki mielenkiintoiset ja nostalgiset paikat ja lopulta minäkin tuntisin kaupungin kuin omat taskuni. - Sama juttu kuin edellä, mutta kaupungiksi vaihtuisi Pariisi. Eli pähkinänkuoressa: olen kyllästynyt tekemääm asioita yksin. Minulla ei tosiaankaan ole 11 kpl ystäviä, joita tutkimuksen mukaan muka keskimääräisesti suomalaisella. Tuttavia voi olla paljon ihmisellä, mutta henkiystäviä ja yhteisiä kiinnostuksen jakajia ei taatusti kovin montaa. - Sitten haluaisin ajautua siihen flow-tilaan, että lopultakin toteuttaisin sen, jota o...