Tohtori Höyhen

  Menin tänä syksynä sellaiseen kirjoituspiiriin. Hyvä että menin. On ollut tosi mukavaa ja antoisaa. Tuosta ryhmästä on ilmeisesti moni käynyt jo vuosia saman opettajan kursseilla, mutta hyvin minäkin joukkoon mahduin. Alussa iski taas tämä ns "huijarisyndrooma" eli että  olen kyllä luullut osaavani kirjoittaa, mutta enpä sitten osaakaan yhtään mitään. Mutta se oli ohimenevä tunne.  Me luemme ääneen toisillemme tekstejä, joita oppitunnin (2,5 h) aikana annetuista aiheista kirjoitamme. Se on todella kivaa ja olemme tosiaan kaikki aivan erilaisia kirjoittajia. Joillakin on todella ihanan lyyrinen ja maalaileva kirjoitustyyli, toisilla kyky pelkistää ja jotkut ovat taitavia dialogin kirjoittajia. Olen huomannut, että itselläni on tapana laittaa teksteihini vähän tahatontakin huumoria. En yritä matkia mitään tyylisuuntaa, mutta onhan Anna-Leena Härkönen suuri idolini. Ihailen hänen kykyään nähdä maailma ja ihmisten teot aika koomisinakin tapahtumina ja hän kyllä osaa kritiso...

  Ai niin: eräs ihmettelyn aihe: Aiemmin tämä minun Tohtori Höyhen- blogini on löytynyt ihan Tohtori Höyhen nimellä googlesta. Jostain syystä ei löydy enää??? Osaako joku neuvoa, että mistä tämä muutos johtunee? Muutos tapahtui noin kuukausi sitten. Outoa. Nimellä oisvoinut.blogspot.com löytyy kyllä, mutta onhan se vähän hankala kenenkään muistaa.  EDIT Kävin asetuksissa muuttamassa nimen. Eli nyt tämä tohtori höyhen- sivusto löytyy taas. Korjasin nimen "oisvoinut" nimeksi tohtorihoyhen.blogspot.com.

  Tänään koiranpissatuslenkillä tuli pohdittua onnellisuutta.  Tuli muuten myös ensimmäisen kerran tänä syksynä mieleen, että olispa sormikkaat olleet käsissä. Tuolla merenrannassa tuuli melkolailla. Ihminen tavoittelee kovasti onnellisuutta. Välillä mietityttää, että tavoitteleeko sitä oikeasti omaa onnellisuutta vaiko sitä, mitä normaalisti pidetään onnellisuuden mittarina. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että olen melko onnellinen. En ole koko ajan onnellinen, mutten onnetonkaan. Minulla on perusasiat kunnossa.  Onnen tunne tulee taas useimmiten sellaisina välähdyksinä. Se voi olla joku ihan pienikin muisto ja siihen usein sekoittuu ripaus haikeutta. Joskus mieleen muistuu jopa jokin tunne ihan lapsuudesta. Jollain koulumatkalla kahlasi syksyn lehdissä ja pohti, mitä kaikkea elämässä on tai voisi olla. Suloiseen sekamelskaan sekoittui omat haaveet, luetut tarinat, musiikki ja elokuvatkin. Joita viimeksi mainittuja melko vähän tuli lapsuudessa loppujen lopuksi nähtyä....

  Muutamana päivänä tullut mietittyä mm sitä, että joskus kuulee puhuttavan tai kirjoitettavan, että "seksityö on ammatti siinä missä muutkin ammatit". Minun on vaikea ymmärtää tätä ajatusta. Tavallaan tajuan, että sillä halutaan ehkä ilmaista sitä, että seksityön tekemisessä ei ole mitään hävettävää tai tuomittavaa. Ei siinä periaatteessa olekaan. Varsinkaan siinä tapauksessa,  että ihminen on ilman pakottamista valinnut seksityön tulonlähteekseen. Silti vaan mietityttää, että  onko kyseessä kuitenkin ollut jonkinlainen pakko? Rahaa ei ole ollut ja prostituutio tuntunut ainoalta nopealta vaihtoehdolta?  Kuinka moni ihan täysin omasta halustaan ja selvinpäin tosiaan on niin cool, että pystyy sietämään vieraat, epämiellyttävätkin tai väkivaltaiset ihmiset ihollaan ja kehonsa aukoissa? Väistämättä tulee mieleen, että kyllähän se pakosti jättää ainakin henkisiä arpia kehoon ja mieleen. Hatunnosto niille, jotka pystyvät moiseen. Enkä nyt tosiaankaan ole vouhkaamassa seks...

  Tämä viikko ollut melko harrastuspainoitteinen. Kaikkeen näköjään myös tottuu: olenhan ollut melkoinen sarja-ahdistuja koskien iltamenoja (koska olen aamuihminen), mutta niin vain olen ollut paikalla sekä lauluharkoissa että kirjoittajaryhmässä. Lauantaina meillä on esiintyminen kirkossa. Tapahtumaan tulee myös muita paikkakunnan kuoroja. Mietin tässä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä hämärämmäksi tuntuu käyvän elämän tarkoitus. Pähkinänkuoressahan se menee näin, että me synnytään niihin olosuhteisiin, joihin satutaan syntymään, ja jokainen sitten ponnistelee tai on ponnistelematta omista lähtökohdistaan. Osa onnistuu tavoitteissaan, osa ei. Iso osa toteuttaa valmiiksi asetettuja tavoitteita. Melko vähäpätöistä on lopulta ihmisten touhuilu. Ns isossa kuvassa. Sellaista hääräämistä, joka voi ehkä itselle olla isokin juttu, mutta harva sitä kuitenkin mitenkään erityisesti rekisteröi. Sadan vuoden päästä juuri kukaan ei ole tietoinen siitä, että tällainenkin tyyppi oli ja eli. Silt...